Maailma ei ole valmis. Tarvitaan enemmän kirjoja.

Meiltä löydät erittäin kattavan valikoiman tietoa ja kaunoa. Uutuuksia, klassikoita ja harvinaisuuksia. Tätä lukiessanne hyllyissämme on yhteensä 49 025 eri kirjanimikettä. Näistä on esillä Citycenterissä 6 968, Kaisaniemen Sivullisessa 38 426 nimikettä, Mariankadun kaupassamme 6 006 nimikettä, Kaivopihan kaupassamme 7 126 kirjaa ja Kuopion kaupassamme 5 779 kirjaa. Tule tekemään löytöjä!


Rosebud somessa

        


Lukusuositukset



Rosebud - Ajankohtaista

Pohjoistuulen metsä -valokuvanäyttely 8.5.-31.5.

Pohjoistuulen metsä on Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon valokuvataiteellinen tietokirja Suomen luonnonmetsien monimuotoisesta elämästä. Teos kuvaa rikkaita ekosysteemejä, jollaisia pohjoiset havumetsämme parhaimmillaan ovat, mutta se kertoo myös metsien hupenemisesta ja toisaalta pyrkimyksistä niiden säilyttämiseksi. Nyt Sivullisessa on esillä kirjan valokuvia.

Tarunhohtoinen ja ainutlaatuinen luonnonmetsä on tuhkasta noussut ja kulonkiertämänä säilynyt vuosituhantisten kehityskulkujen muovaama eliöyhteisö. Se on yllättävä ja lumoava metsä, pohjoistuulena puhaltavan Boreas hengen valtakunta.

Pohjoistuulen metsä on päätösosa Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon valokuvataiteelliseen tutkimukseen perustuvalle metsätrilogialle, jossa kolmekymmenvuotinen työ metsäaiheiden parissa kiteytyy. Trilogian aiemmat osat ovat suomalaista metsämytologiaa luotaava Puiden kansa (1997) ja metsätalouden varjopuolia kuvaava Metsänhoidollisia toimenpiteitä (2009).

Seppo ja Kovalainen ovat Sivullisessa kertomassa kirjastaan keskiviikkona 17.5. klo 17–18.30, tervetuloa.

Sivullisen ohjelma

Pe 26.5. klo 17
Kirjallisuussalonki Ääneen (Nuoren Voiman Liitto)

Toukokuun salongin teemana on kirjallisuus ja luokka, ja vieraiksi saapuvat kirjailijat Niko Hallikainen ja Milla von Plato.

Niko Hallikaisen tänä keväänä ilmestynyt toinen romaani Suuri Märkä Salaisuus (Otava) on intensiivinen kasvutarina ja kurjuuskertomus lamanjälkeisestä Itä-Helsingistä. Milla von Platon kesäkuussa ilmestyvä esikoisteos Hyvää iltaa (WSOY) on tarkkanäköinen romaani 90-luvusta, ystävyydestä ja olosuhteiden kasvattamista välimatkoista.

Salongin juontaa Nuori Voima -lehden toinen päätoimittaja Taija Roiha.

Ma 29.5. klo 15-17
Fernando Pessoa: The Book of Disquiet / Levottomuuden kirja

PURE DISQUIET: a presentation of professor Jerónimo Pizarro on the "The Book of Disquiet". Jerónimo Pizarro is the professor at the Universidad de los Andes (the Chair of Portuguese Studies Fernando Pessoa Camões I.P.) in Bogotá, Colombia.
READINGS: A reading of six fragments of "The Book of Disquiet" in Portuguese (Jerónimo Pizarro and Tiago da Silva Carvalho) and in Finnish (Sanna Pernun "Levottomuuden kirja" suomennoksesta lausuu Eero Ojala).
Fernando Pessoan pääteos Levottomuuden kirja syntyi vuosina 1913-1934, mutta ilmestyi ensimmäisen kerran vasta 1982. Kirjassa Lissabonin kaupungin apulaiskirjanpitäjä Bernando Soares tarkkailee valppaasti ja täydellisin lausein maailman menoa ja ennen kaikkea itseään. "Minä olen kaikki ihmiset."
Fernando Pessoa (1888-1935) oli portugalilainen runoilija ja kirjailija. Häntä pidetään yhtenä maansa ja ylipäätään 1900-luvun merkittävimmistä runoilijoista. Suurin osa Pessoan tuotannosta on julkaistu postuumisti.

Ma 29.5. klo 17-18.30
Uskontolukutaito suomalaisessa yhteiskunnassa (Gaudeamus)

17.00 Tervetuloa!
17.10 Kokemuksia yhteiskirjoittamisesta
17.20 Haastatteluhetki. Uskontotieteen professori Titus Hjelm haastattelee kirjan kirjoittajia.
18.00 Vapaata keskustelua & mahdollisuus hankkia kirja etuhintaan
18.30 Tilaisuus päättyy
***
Uskontojen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole kadonnut, vaan uskontoihin liittyvät teemat, kysymykset ja haasteet ovat nykyajassa päinvastoin arkipäivää.
Kun uskonnollinen moninaisuus lisääntyy, tarvitaan uudenlaista tapaa jäsentää uskontojen roolia. Oikeus omaan uskontoon on perusoikeus- ja yhdenvertaisuuskysymys, mutta uskonnoilla on myös poliittinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuutensa.
Uutuuskirja Uskontolukutaito suomalaisessa yhteiskunnassa kartoittaa, missä ja miten uskontolukutaitoa tarvitaan ja millaisia seurauksia puutteellisesta uskontolukutaidosta voi olla. Keskeisiä lähtökohtia uskontolukutaidossa ovat tieto ja ymmärtäminen mutta myös kriittisyys ja kontekstuaalisuus.
Teoksen ovat kirjoittaneet Aini Linjakumpu, Tuula Sakaranaho, Johanna Konttori, Inkeri Rissanen, Ruth Illman, Martin Ubani ja Marja Tiilikainen.

Ti 30.5. klo 17-19
Tytöt jotka nostavat toisiaan -kirjan julkkarit
(Teos)

Odotettu cheer-kirja Tytöt jotka nostavat toisiaan on ylistys ainutlaatuiselle joukkuelajille ja uhrauksille, joita huipulle tähtääminen vaatii.
Johanna Vierroksen ja Sylvie Daoudin tietokirja nostaa valokeilaan lajin, jonka syvin olemus on Suomessa vielä tuntematon.
Paikalla on tekijöiden lisäksi kirjaan haastateltuja urheilijoita.
Tervetuloa nostamaan malja keväälle, kirjoille ja cheerleadingille!

Ke 31.5. klo 18
Lukillios: Epigrammit - julkkarit

Joona Lahden suomentaman Lukillios: Epigrammit -teoksen julkkaritilaisuus. Tilaisuudessa Joona Lahti keskustelee teoksesta, sen taustoista ja aikalaishistoriasta yhdessä toimituksen kanssa. Tapahtuman kesto arviolta n. 45min.

To 1.6. klo 16.30–18.30
Löytöretki Baltiaan

Sivullisen pienessä Baltian suurkeskustelussa:

klo 16:30 Jukka Korpela: Muinais-Venäjän myytti — Kiovan Rus, Ukraina ja vanhan Venäjän historia (Gaudeamus)

klo 17–17:30 Jenni Kallionsivu: Firma maksaa – Löytöretki Latviaan (Rozentals-seura r.y.)

klo 17:30 Vilnan pokeri: kirjallisuustutkija Jūratė Čerškutėa ja Sofi Oksanen keskustelevat Ričardas Gavelisin klassikko-teoksesta Vilnan pokeri (Siltala)

”Vilnan pokeri on mestariteos, joka kertoo neuvosto­järjestelmän absurdista todellisuudesta Liettuassa: Ričardas Gavelisin kafkamainen, postmoderni romaanimosaiikki huumaa ja hypnotisoi. – – Kirjailijan kaleidoskooppi pyörittää esiin voimakkaita, tunteisiin käyviä visioita, jotka jättävät lähtemättömän jäljen aivokuoreen. Ja se jos mikä, on hyvin kirjallisuuden merkki.” – Toni Jerrman, Helsingin Sanomat

"Professori Jukka Korpela osoittaa, että Moskovan piti keksiä jo vuosisatoja sitten hyvä tarina oikeuttaakseen valtansa." Ville Ropponen, Helsingin Sanomat

"Tutustumalla Latviaan ja latviaan tulee kurkistaneeksi myös suomalaisten menneisyyteen: siihen, mikä meitä yhdistää ja erottaa. Hyväntuuliset tarinat yhdistelevät niin historiaa, kansatiedettä kuin kirjoittajan omia havaintojakin. Matka kulkee Riian kadunnimistä liiviläisten kesäjuhlien kautta villihevosten pariin." Rozentals-seura r.y.

Ma 5.6. klo 17

Paratiisi on täällä ettekö te näe (Basam Books)

JULKKARIT!

Riikka Szalain romaani on herkkä kertomus haaveiden kohtaamisesta ja kohtaamattomuudesta, elämän uudelleen järjestelystä ja lämminhenkisestä majatalosta Unkarin yltäkylläisellä maaseudulla.

Szalaita haastatteelee Hannele Salminen. Riitta Leivo  esittää kirjan pohjalta tekemiään lauluja yhdessä Vesa Anttosen kanssa.

Ti 6.6. klo 17
Kirjanjulkkarit. Asko Keränen: Kuvia & sanoja vuosilta 1983-2023 

Frank Cray Publishing järjestää 22-pistepirkkojen Asko Keräsen taidekirjan "Kuvia ja sanoja vuosilta 1983-2023" julkistamistilaisuuden Rosebudin Sivullisessa, jonka yhteydessä myös Askon taidenäyttely ja Askon musisointia ystävien seurassa. Asko signeeraa kirjojaan ja häntä haastatellaan. Tervetuloa!

Ke 7.6. klo 17
Työ elää
JULKKARIT 

Työelämä eriytyy monin tavoin - murroksessa ovat ammatit, työmarkkina-asemat, kielelliset ja sukupuolten jaot sekä luokka-asemat. Eräänlaista pysyvyyttä edustaa vain työn tai sen puutteen suuri merkitys yhteiskunnassamme.

Tuija Koivusen, Markku Sippolan ja Harri Melinin toimittama Työ elää: Murroksia, trendejä ja muutoksen suuntia Suomessa esittelee ensimmäistä kertaa tutkimukseen perustuvan laaja-alaisen kokonaiskuvan suomalaisesta työelämästä. 

Teoksessa tarkastellaan muun muassa työmarkkinapolitiikan ja sopimuskäytäntöjen murrosta sekä työelämän laatua ja työhyvinvointia. Samalla selviää, millaista työtä jää ansiotyön marginaaliin ja millaiset uhkat ja mahdollisuudet suomalaiselle työlle asettaa siirtymä jälkifossiiliseen aikakauteen.

Tilaisuudessa kommenttipuheenvuoron esittää Juha Äkräs (M.Sc. Eng, Executive in Residence at Aalto University School of Business), jolla on yli kahden vuosikymmenen kokemus työelämästä johtamisen näkökulmasta. 

To 8.6. klo 17.30
Muuttuuko lukeminen? - Keskustelutilaisuus

Lukeminen on suomalaisille rakas ja tärkeä harrastus. Taivaalla näkyy kuitenkin synkkiä pilviä: älylaitteet nakertavat aikaa ja keskittymiskykyä ja nuorten lukutaito ja -harrastus ovat vahvasti jakautuneet. Minkälaisessa lukukulttuurissa elämme tällä hetkellä? Miten nyt luetaan, ymmärretään ja tulkitaan luettua?
Kritiikki näkyy! -hanke ja Suomen arvostelijain liitto järjestävät keskustelun lukemisesta Kulttuurin after work -keskustelusarjassa.
Mukana ovat lukija ja kirjailija Kyösti Hagert, kirjailija ja kirjoittamisen opettaja Siri Kolu ja toimittaja ja kirjailija Tuija Siltamäki. Keskustelun vetää kirjallisuuskriitikko Vesa Rantama.
Kirjakauppa Sivullinen tarjoaa 10% alennuksen kirjoista tapahtumaan osallistuville.
Tilaisuudessa on pientä tarjoilua.

Rosebud Sivullisen ohjelma myös YouTubessa

Mikäli et pääse paikan päälle Rosebud Sivulliseen (Kaisaniemenkatu 5) seuraamaan ohjelmatarjontaamme, voit seurata sitä myös netin välityksellä YouTube-kanavallamme: Sivullinen_Lava

Tapahtumista jää tallenteet katsottavaksi jälkikäteen.