Satujen valtakunta
Tolkien, J. R. R.
Satujen valtakunta on uudelleenkuvitettu yhteisnide J. R. R. Tolkienin
vähemmän tunnetusta tuotannosta. Teokseen sisältyvät tarinat Maamies ja
lohikäärme, Seppä ja Satumaa ja Roverandom sekä aiemmin Puu ja lehti
teoksessa ilmestyneet Saduista ja Niukun lehti. Kokonaisuuden on
mustavalkoisin piirroskuvin visualisoinutfantasiamaailmoihin vihkiytynyt
Alan Lee, jota pidetään yhtenä arvostetuimmista Tolkien kuvittajista.
Leen yksityiskohtia palvelevaa kädenjälkeä voi ihastella muun muassa
Peter Jacksonin ohjaamassa Oscarpalkitussa Taru Sormusten herrasta
elokuvasarjassa ja vuonna 2007 julkaistussa Tolkienin fantasia
romaanissa Húrinin lasten tarina.
Maamies ja lohikäärme on
keskiaikaiseen Englantiin sijoittuva hilpeä tarina urhean
yksinkertaisesta Gilesista, joka puolustaa kyläänsä lohikäärme
Chrysophylaxia vastaan. Niin ikään keskiaikaan sijoittuvassa
kertomuksessa Seppä ja Satumaa IsonWoottonin kylän seppä pääsee
vierailulle haltioiden asuttamaan Satumaahan. Roverandom puolestaan on
tarutaiturin luoma riemastuttava pienoisromaani, jolla on vankka
todellisuuspohja. Teos sai alkunsa Tolkienin Michael-pojan kesällä 1925
hiekkarannalle hukkaamasta rakkaasta lelusta, mustavalkoisesta
lyijykoirasta, jolle kirjailija poikansa lohdutukseksi loi
kuvitteellisen kohtalon. Saduista-esseessä Tolkienin esittämä näkemys
satujen sijainnista kirjallisuudenkartalla avautuu kauniin sulavaksi
tutkielmaksi mielikuvituksen laeista.
Niukun lehti taas on
viehättävän vertauskuvallinen satu Tolkienin omasta kertojanurasta. Se
on tarina maalarista, joka tahtoessaan ikuistaa kokonaisen puun pyrkii
yksityiskohdissaan niin hanakasti täydellisyyteen, että työstä ei tahdo
tulla valmista...
Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510366516
Ilmestymisvuosi: 2010
Tekijän muu tuotanto:
Tolkien, J. R. R.
Father Christmas Letters
Tolkien, J. R. R.
Taru sormusten herrasta 1 Sormuksen
Tolkien, J. R. R.
Taru sormusten herrasta 1,Sormuksen
Tolkien, J. R. R.
The Annotated Hobbit
Tolkien, J. R. R.
A Secret Vice : Tolkien on Invented
Tolkien, J. R. R.
Beowulf : A Translation and Comment
Tolkien, J. R. R.
Beren and Luthien
Tolkien, J. R. R.
Beren and Luthien
Tolkien, J. R. R.
Finn and Hengest
Tolkien, J. R. R.
Gondolinin tuho
Tolkien, J. R. R.
Hobitti eli sinne ja takaisin
Tolkien, J. R. R.
Hobitti eli Sinne ja takaisin
Tolkien, J. R. R.
J. R. R. Tolkienin maalauksia ja pi
Tolkien, J. R. R.
Keskeneräisten tarujen kirja
Tolkien, J. R. R.
Keskeneräisten tarujen kirja
Tolkien, J. R. R.
Kirjeitä Joulupukilta
Tolkien, J. R. R.
Kirjeitä joulupukilta
Tolkien, J. R. R.
Kirjoituksia Keski-Maasta
Tolkien, J. R. R.
Kullervon tarina
Tolkien, J. R. R.
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |