Suomi lähetti jatkosodan aikana Neuvostoliittoon kymmeniä sotavangeista värvättyjä salaisia asiamiehiä. Heidät oli tarkoitus soluttaa tuotantolaitoksiin, kaupunkeihin ja puna-armeijan esikuntiin, jotta he raportoisivat näkemästään Suomeen. Vakoojien koulutuksesta ja peitetarinoiden kirjoittamisesta vastasivat Suomen parhaat Neuvostoliiton asiantuntijat. Heistä tärkein oli nuori kielitieteilijä, reservin luutnantti Igor Vahros.

Talvisodan aikana Vahros oli suomentanut sotasaalisasiakirjoja ja kuulustellut sotavankeja. Jatkosodan alkaessa Vahros sijoitettiin Päämajan liikkuvaan tiedustelukeskukseen Osasto Raskiin, joka sai tehtäväkseen agenttitiedustelun järjestämisen. Suomen arkaluontoisimmat tiedustelusalaisuudet uskottiin nuorelle reserviupseerille, joka oli sukujuuriltaan venäläinen.

Salainen tiedustelija kuvaa koruttomasti sodan todellisuutta, siviiliväestön ahdinkoa ja säälimätöntä tiedustelusotaa. Igor Vahroksen kirjeet ja päiväkirjamerkinnät muodostavat rehellisen silminnäkijäkuvauksen elämästä Itä-Karjalassa, sillä sensuuri ei päässyt puuttumaan venäjänkieliseen kirjeenvaihtoon. Kirjassa on myös uutta tietoa suomalaisesta sotilasvakoilusta, asiamiesten tehtävistä sekä vihollismaan tuntemuksen merkityksestä tiedustelusodankäynnille.