Outo lempi
Outi Heiskanen
Vinkeyksiä ja kummallisuuksia elokuvien ihmemaailmasta.
Mitä ei pidä koskaan tehdä, jos joutuu kauhuelokuvaan? Mitä autoa Steve McQueen ajoi Bullittissa? Milloin on vuorossa Martini shot? Entä mitä tapahtui ”hajuelokuville”?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin antaa vastauksen Outi Heiskasen uusi elokuvakirja Outo lempi. Triviakirja elokuvan ystäville. Elokuvan yli satavuotisen historian aikana on sattunut ja tapahtunut paljon sellaista, mikä ei mahdu tavanomaisiin histo-riikkeihin. Tämä pätee ennen kaikkea Hollywoodiin, elokuvateollisuuden unelma-kaupunkiin. Outo lempi on sukellus paitsi elokuvamaailman hurjiin ja hulvattomiin, myös koskettaviin ja traagisiin ilmiöihin. Kirja vastaa myös moniin tavallista valkokankaan kuluttajaa askarruttaneisiin teknisiin kysymyksiin, kuten kuka mahtaa olla elokuvien lopputeksteissä mainittu best boy tai mistä aineksista elokuvaveri on tehty.
Ensyklopedisen kirjan hakusanat on valittu systemaattisen mielivaltaisesti. Lyhyiden kiteytysten lisäksi kirjassa on pitempiä katsauksia muun muassa elokuvasuudelmien historiaan, traagisiin näyttelijäkohtaloihin ja yksittäisten tähtien merkitykseen länsi-maisen muodin luojina.
Outo lempi ei vaadi oheismateriaalia, ellei sellaiseksi sitten lasketa valkokankaan äärellä tai kotona koettuja omia elokuvaelämyksiä. Kirjasta voi nauttia yksin ja yhdessä, vaikkapa kisailemalla ystävien kanssa elokuvatietoudesta.
Outo lempi kertoo – ja on syntynyt – rakkaudesta elokuviin.
Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789518510799
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjastoluokka: 77
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2409 elokuva teatteri
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Sivullisen kellari | 0 | |
Rosebud Citycenter | 1 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |