
Maresi
Turtschaninoff, Maria
Ravisuttava tarina kotimaiselta
fantasian mestarilta! Kahden tytön runollisen kaunis ja henkeäsalpaavan
jännittävä kasvutarina on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.
"Tästä
mieleenpainuvasta ja hurjasta jännitysfantasiasta voi löytää
yhtymäkohtia nykykulttuurienkin tyttöjen ja naisten todellisuuteen. - -
Tieto ja opiskelu antavat päähenkilölle voimaa ryhtyä muuttamaan
maailmaa. Sama tahto tarttuu lukijaankin."
Palkintolautakunnan perusteluista
Teos palkittiin juuri myös Svenska Yles litteraturpris 2014 -palkinnolla.
Maresi
on poikkeuksellisen vaikuttava teos, jonka Tammi julkaisee yhtä aikaa
suomenruotsalaisen (S&S) ja ruotsalaisen (Berghs) kustantajan kanssa
syyskuussa 2014. Kirjailija on onnistunut luomaan täyteläisen ja
tyylillisesti huikean tarinan, jonka tiivis kerronta on täynnä latausta.
Marja Kyrön taitava suomennos lumoaa lukijat. Turtschaninoff on
luomassa kokonaista tolkienilaista fantasiamaailmaa, johon myös kaksi
hänen aiemmista nuortenromaaneistaan, Arra ja Anaché, sijoittuvat. Teos
on kuin tyttöjen oma Taru sormusten herrasta --
pähkinänkuoressa.Punainen luostari on naisten ja tyttöjen yhteisö ja
turvapaikka, jossa kaikki saavat kehittää itseään taipumustensa
mukaisesti. Nuori Maresi on jo huomannut, että häntä kiinnostavat eniten
kirjat ja lukeminen, uuden oppiminen. Eräänä päivänä luostariin saapuu
säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai
pakenee isänsä raivoa. Hurja tapahtumasarja alkaa siitä, kun suuri
purjelaiva ilmestyy horisonttiin -- onko Jain isä sotajoukkoineen
tulossa? Maresin ja hänen tovereidensa neuvokkuus ja rohkeus pannaan
kovalle koetukselle. He joutuvat yhdistämään voimansa äärimmilleen
puolustaessaan ihmisen itsemääräämisoikeutta.Turtschaninoff käsittelee
jälleen suurta teemaa, joka on ihmisen minuus. Itsensä ja kutsumuksensa
löytäminen. Ja kun kaikki on saavutettu ja kukoistava tulevaisuus
edessä, on jätettävä oma mukavuusalueensa toisten hyväksi. Runollisen
kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin
kansainvälistä tasoa.
Ikäryhmä 12+
Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513180003
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: N84.2
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |