Herra Huu, rouva Huu ja vauva Huu
Mäkelä, Hannu
Minä olen tullut vanhaksi, herra Huu ajatteli. Ja kun tulee vanhaksi, ei ole enää samanlainen kuin ennen, nuorempana. Mistä sen huomaa? Siitä että vuodet kuluvat. Ja kun vuodet kuluvat, kuluu ihminenkin. Saati sitten herra Huu.
Mutta maailma on yhä täynnä yllätyksiä. Eräänä päivänä oveen koputetaan ja sisään pyyhältää nainen kahta matkalaukkua kantaen. Mikä se tämmöinen nainen on? - Rouva Huu, nainen muitta mutkitta ilmoittaa ja hymyilee iloisesti. Eikä siinä kaikki, hän jää myös asumaan mökkiin ja on heti kuin kotonaan. Herra Huuta heikottaa:""Jos tämä on unta, minä herään; jos taas ei, minä nukahdan!"" hän päättää, mutta uni ei tule. Sen sijaan tulee kaikenlaista muuta ja herra Huun elämä muuttuu kertaheitolla. Pian herra Huuta jäljittää jo kaksi neiti etsivääkin: naapuritalojen tytöt Maisa ja Kaisa. Herra Huu on kohta heidänkin kanssaan hätää kärsimässä.
Eikä edes tässä ole kyllin: herra Huun elämään astuu vielä suurempi yllätys, jonka rouva Huu eräänä päivänä herra Huulle esittelee. Rouva Huun syliin kun on ilmaantunut vauva Huu; juuri vastikään syntynyt. Herra Huu ei enää tiedä mitä ajatella. Mutta vauva Huu tietää. Hän on isänsä tytär ja on perinyt koko joukon taikavoimia ja -taitoja, jotka herra Huu on lähes unohtanut. Uudet seikkailut odottavat herra Huuta ja saavat vauva Huun ansiosta vauhtia ja väriä. Ja myös onnellisen lopun.
Lämmin, viisas ja hykerryttävän hauska Herra Huu, rouva Huu ja vauva Huu on Hannu Mäkelän kuudes Herra Huu -kirja. Tekijä on kuvittanut sen aiempien tavoin, mutta tähän kirjaan on muun muassa sydämet, niin lävistetyt kuin lentävätkin, piirtänyt Ainu, 7 v.
Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513136468
Ilmestymisvuosi: 2006
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2409 lasten kauno hylly
Tekijän muu tuotanto:
Herra Huu
Mäkelä, Hannu
Kaksi prinsessaa
Mäkelä, Hannu
Kotimies
Mäkelä, Hannu
Kylliksi! tai Liikaa
Mäkelä, Hannu
L Onerva liekkisydän valitut runot
Mäkelä, Hannu
Mr. Boo
Mäkelä, Hannu
Nalle ja Moppe Eino Leinon ja L. On
Mäkelä, Hannu
Olipa kerran ja monta kertaa
Mäkelä, Hannu
Tietotekniikan peruskirja (+cd-rom)
Mäkelä, Hannu
Valo - Kertomus rakkaudesta
Mäkelä, Hannu
Vanha talo
Mäkelä, Hannu
Windows 10
Mäkelä, Hannu; Karhula, Matti
Elävät ja kuolleet
Mäkelä, Hannu
Herra Huu ja Unen valtakunta
Mäkelä, Hannu
Kasper. Mies ja tie
Mäkelä, Hannu
Kirjoittamisen ilo
Mäkelä, Hannu
Kivi
Mäkelä, Hannu
Krimiturkkinen karhu - Venäjää kot
Mäkelä, Hannu
Lukemisen ilo
Mäkelä, Hannu
Mikä sanomatta jää
Mäkelä, Hannu
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |