YLI 25 EURON OSTOKSET SUOMEEN ILMAN POSTIKULUJA (raja normaalisti 50 €, tarjous voimassa 22.9.24 klo 23:59 asti)
Sairauden voittamat
Heinonen, Henna Helmi
Miten selvitä läheisen kuolemasta
Vertaistukea sairastuneiden omaisille ja yhteiskunnallisen keskustelun herättäjä - koskettavaa tekstiä kuolemasta, sen pelosta ja läheisyydestä.
Syöpä - etenkin syöpäkuolema - on vaiettu tabu, vaikka se tuottaa kärsimystä ja tuskaa vuosittain sadoille tuhansille, niin sairaille kuin heidän läheisilleen. Selviytyjät saavat osakseen palstamillimetrejä, heistä kirjoitetaan kirjoja. He ovat taistelleet pahinta vihollista vastaan ja voittaneet. Mutta moni myös häviää taistelunsa.Sairauden voittamat -teoksessa Henna Helmi Heinonen kertoo kolmesta vuodesta, joiden aikana hänen elämänsä muuttui täysin. Hänen molemmat vanhempansa sairastuivat syöpään ja kuolivat vain 16 kuukauden aikana, "vaikean sairauden murtamina", kuten sanonta kuuluu. Kirja tulee lähelle, koskettaa ja päästää lukijan myötäelämään odotusta, epätoivoa, surua, tuskaa, kaikkea sitä mitä sairastuneiden ja heidän omaistensa elämään kuuluu - onnen hetkiäkin, koska elämän on jatkuttava ja arjen rullattava silloinkin, kun sen tukipilarit ovat vähä vähältä murtumassa.
Henna Helmi Heinonen on Seinäjoella asuva viiden lapsen äiti ja psykologi. Hänen aikuisille suunnattu esikoisromaaninsa Veljen vaimo ilmestyi 2011. Hänet tunnetaan myös nuorille suunnatuista taitoluisteluaiheisista Miisa-kirjoistaan.
Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513184735
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat
Tekijän muu tuotanto:
Bellan pentupoppoo
Heinonen, Henna Helmi
Ilmaveivi vai saksihyppy, Jembo?
Heinonen, Henna Helmi
Kilpasiskot Sanni ja Viivi
Heinonen, Henna Helmi
Lannistumaton Linnea
Heinonen, Henna Helmi
Lähes täydellinen Miisa
Heinonen, Henna Helmi
Miisa ja jääprinsessa
Heinonen, Henna Helmi
Miisa luisteluleirillä
Heinonen, Henna Helmi
Miisa voittaa kultaa
Heinonen, Henna Helmi
Nellyn uudet kuviot
Heinonen, Henna Helmi
Pala omaa taivasta
Heinonen, Henna Helmi
Super Cheer: Kadonnut pompom
Heinonen, Henna Helmi
Tsemppiä, kapteeni Ilona! - IceLove
Heinonen, Henna Helmi
Tuplapulma, Maria!
Heinonen, Henna Helmi - Niemensivu, Reet
Villi tulee taloon
Heinonen, Henna Helmi
Älä luovuta, Miisa!/Entä sitten, Mi
Heinonen, Henna Helmi
Bella saa pentuja (Lukupalat)
Heinonen, Henna Helmi
Bellan pennut muuttavat
Heinonen, Henna Helmi
Miisan kaksoisaxel
Heinonen, Henna Helmi
Saran suuri matka
Heinonen, Henna Helmi
Super Cheer: Voileipävaras
Heinonen, Henna Helmi
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 2 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |