Mirësevini! - Kymmenes vuosi toisessa kotimaassa
Mellanen, Pirjo
Pirjo Mellanen hankki miehensä kanssa kakkosasunnon Albanian Sarandasta yli kymmenen vuotta sitten. Vuosien mittaan aurinkoiseen etelärannikon kaupunkiin on muuttanut lisää suomalaisia. Kielitaito ja ystäväpiiri on karttunut, maan tavat ovat tulleet tutuiksi - mutta karun kaunis maa jaksaa aina yllättää.
Vuonna 2013 ilmestyneessä kirjassa Matkustin Albaniaan kerrottiin asunnon ja auton ostamisesta, ulkomaalaisen kohtaamista yllätyksistä pitkään suljettuna olleessa maassa ja lähiympäristön nähtävyyksistä. Uudessa kirjassa kokemuksia ja kommelluksia on kertynyt lisää, ja matkakohteesta kiinnostuneet saavat kullanarvoisia vinkkejä käytännön asioista selviämiseen ja vuoriston uumeniin piiloutuneiden retkikohteiden löytämiseen.
Albaniassa voi harrastaa ratsastusta, sukellusta tai vaikkapa koskenlaskua pohjoisten vuorien solissa. Maasta löytyy lukemattomia historiallisia kohteita. Suuremmissa kaupungeissa voi käydä kuntosaleissa tai harrastaa taistelulajeja. Baareissa seurataan innokkaasti jalkapallo-otteluja.
Albania on matkailijalle edullinen maa ja sen suotuisa, lämmin ilmasto sopii hyvin niille suomalaisille, jotka pakenevat harmaata syksyä tai lumetonta talvea.
Kustantaja: Reuna
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789527221945
Ilmestymisvuosi: 2019
Tekijän muu tuotanto:
Kohtalokas purjehdus
Mellanen, Pirjo
Kohtalokas Albania
Mellanen, Pirjo
Matkustin Albaniaan
Mellanen, Pirjo
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 2 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |