Media hanskassa: Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2016 mediasta ja liikunnasta

Merikivi, Jani; Myllyniemi, Sami; Salasuo, Mikko (toim.)

Media hanskassa. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2016 mediasta ja liikunnasta keskittyy tällä kertaa mediankäyttöön. Kyselytutkimuksen tarkoitus on parantaa ymmärrystä siitä, millaisia merkityksiä lapset ja nuoret itse antavat mediankäytölleen. Mediamaisema ymmärretään tutkimuksessa laajasti, joten kysymykset käsittelevät niin kirjojen lukemista kuin älypuhelinsovelluksiakin. Huolipuheen sijaan painoarvo on lasten ja nuorten omassa kokemuksessa – käyttävätkö he itse mielestään mediaa liikaa tai liian yksipuolisesti, mitkä ovat heille tärkeimpiä tapoja käyttää mediaa, tai mitä he ajattelevat mediankäytöstä yhdessä vanhempien kanssa? 

Tutkimuksen toisena painopisteenä jatkaa Nuorten vapaa-aikatutkimuksen 2013 pääteemana ollut liikunta. Lasten ja nuorten vähäinen liikunta on merkittävä kansanterveydellinen haaste, joten sen syitä pyritään valottamaan niin arki- kuin harrasteliikunnan osalta. Huomio kiinnittyy myös liikunnan käsitteen muuttumiseen, harrastamisen lopettamisen aikaistumiseen ja liikuntaharrastusten kasvaneisiin kustannuksiin.

Kustantaja: Nuorisotutkimus
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789527175163
Ilmestymisvuosi: 2016

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 5
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.