Vaikeimmin vammaisten nuorten liikunnallinen osallisuus

Eriksson, Susan; Saukkonen, Eero

Suomessa on pitkään pidetty tärkeänä edistää kansalaisten liikunnallisuutta. Vammaisten henkilöiden liikunnallisuutta on kuitenkin alettu kunnolla ajatella vasta viime vuosikymmeninä. Tässä kirjassa tarkastellaan liikunnallisen osallisuuden toteutumista tuon kansalaisoikeuden kannalta ehkä kaikkein marginaalisimmassa ryhmässä, eli vaikeimmin vammaisten nuorten parissa.

Vaikeimmin vammaiset nuoret elävät edelleen elämäänsä pitkälti ikätovereistaan erillään, kuten asumisyksiköissä, erityiskouluissa ja omissa harrastusryhmissä. Näissä puitteissa nuorille pyritään silti tarjoamaan mahdollisuuksia merkitykselliseen liikunnalliseen toimintaan. Viitseliäät perheenjäsenet ja oma-aloitteiset ammattilaiset luovat vaivannäöllään nuorille monipuolisempaa vapaa-aikaa, mutta heitä rajoittavat palvelujärjestelmän ja elinympäristön puutteet.

Tässä teoksessa esitellään uutta tutkittua tietoa, joka on tarpeellista vammaisten nuorten liikunnallisen osallisuuden kehittämiseksi Suomessa. Teos myös tarjoaa uusia kysymyksiä vähän kartoitetulle tutkimuskentälle.

 

Kustantaja: Nuorisotutkimus
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523720398
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 30

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.