Euroopan murros, Proust ja Kross
Klinge, Matti
Matti Klingen muistelmien viides osa alkaa kirjoittajan avomielisellä reflektiolla päiväkirjan kirjoittamisen ja päivittäisten muistiinpanojen merkityksestä. "Itse näen dokumentoinnin eräänlaisena puolustuspuheena, ensisijassa itselleni, osoituksena siitä että olen ollut riittävän ahkera ja hyödyllinen, välillä suurenkin sosiaalisen epävarmuuden torjuntana. Epävarmuutta ei ole ollut syytä näyttää tai korostaa ulospäin, valittelu ei ole kuulunut tyyliin, se on varmastikin kodin perua."Dokumentointi antaa vankan pohjan Klingen näkemykselle ja kokemukselle 1990-luvusta, josta hän kirjoittaa terävästi ja näkemyksellisesti. Saksa yhdistyy, Euroopan talousyhteisö tiivistyy unioniksi, johon Suomikin liittyy. Maassa on lama, jonka keskellä käydään yllätyksellinen presidentinvaali. Osallistuvana intellektuellina Klinge seuraa aikaansa, kirjoittaa, puhuu ja vaikuttaa. Ajanjaksoon liittyvät myös maanpuolustuskurssi sekä maalausharrastuksen uudelleenviriäminen ja ensimmäinen näyttely. 90-luku merkitsee myös syventymistä kahteen merkitykselliseen kirjailijaan, Marcel Proustiin ja Jaan Krossiin. Mutta tärkeintä on työ professorina, nuorison opettajana yliopistolla. Teos päättyy jäähyväisluentoon ja muotokuvan paljastamiseen toukokuussa 2001.
Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522345394
Ilmestymisvuosi: 2018
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 1 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 1 | |
Keskusvarasto | 8 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |