Nälkävuosi
Aki Ollikainen
Näin ajattelee pieni Mataleena tarpoessaan uupuneena hyytävän
lumituiskun keskellä, äitinsä jalanjälkiin askeleensa huolellisesti
asettaen. Ympärillä aukeaa vain lohdutonta kurjuutta, mielessä
kangastelee kullanhohtoinen, yltäkylläinen Pietari. Loputon talvi ja
armoton nälkä ovat tehneet ihmisistä eläimiä toisilleen, vaelluksellaan
Mataleena perheineen kohtaa todellisuuden, jollaista on vaikea enää
nykypäivänä kuvitella.
Samaan aikaan toisaalla tuskailevat
parempiosaiset Renqvistin veljekset omien elämänkysymystensä kanssa.
Lääkäri-Teo pohtii ahdistuneena millainen jumala sallii näin suuren
katastrofin kohdata ihmiskuntaa, senaattorin apulaiskamreeri Lars
puolestaan hautaa omat epäilynsä luottamalla sokeasti esimiehensä
päätöksiin ja toimiin. Kun Renqvistien ja nälkäisten vaeltajien tiet
yhtyvät, inhimillisyys voittaa viimein kaiken kärsimyksen keskellä.
Esikoiskirjailija
Aki Ollikainen vie lukijansa keskelle suuria nälkävuosia, ajanjaksoon,
jolloin kuoleman väri oli valkoinen ja se valkoinen levittäytyi
kaikkialle. Ollikainen kertoo julman ja traagisen tarinansa koruttomasti
mutta kauniisti, turhia paisuttelematta mutta sydämeenkäyvästi.
Mataleena perheineen jää elämään pitkäksi aikaa lukijan mieleen.
Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789522341846
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Kaunopokkarit
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 3 | |
Sivullisen kellari | 0 | |
Rosebud Citycenter | 1 | |
Rosebud Kaivopiha | 2 | |
Rosebud Tiedekulma | 1 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Kuopio | 1 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |