Ruttoyöt
Pamuk, Orhan
Karanteenissa satumaisella saarella
Dekkaria ja historiallista romaania yhdistelevä lukuelämys ruttoepidemian eristämästä Välimeren saaresta.
Vuonna 1901 kuvitteellisella Mingerin saarella puhkeaa rutto. Sulttaani Abdul Hamid II määrää karanteeniin asukkaat, joista puolet ovat muslimeja, puolet ortodokseja. Kaikki eivät suostu tottelemaan, ja lopulta tilanne kärjistyy murhaksi. Salapoliisiromaaneja rakastava sulttaani vaatii rikoksen selvittämistä Sherlock Holmesin menetelmin, mutta ruttoa ne eivät toki pysäytä. Onko edessä koko Euroopan tuho? Yltäkylläisesti tapahtumia maalaileva Orhan Pamuk on kirjoittanut oraakkelimaisen teoksen, jossa on nähtävissä koronapandemian koko kuva, vuosia ennen sen alkamista.
Orhan Pamuk on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Häntä kiitetään erityisesti idän ja lännen ristiriitojen kuvaamisesta ja ainutlaatuisesta kyvystä rakentaa siltoja kulttuurien välille. Pamukin teokset ovat olleet suuria myyntimenestyksiä hänen kotimaassaan ja niitä on käännetty 24 kielelle. Time-lehti valitsi vuonna 1999 Pamukin yhdeksi 14 eurooppalaisesta, joiden uudenlainen ajattelu näyttää maanosalle tietä uudelle vuosituhannelle.
Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520447236
Ilmestymisvuosi: 2023
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 10+ | |
Rosebud Citycenter | 2 | |
Rosebud Kaivopiha | 3 | |
Rosebud Tiedekulma | 1 | |
Rosebud Maria | 2 | |
Rosebud Kuopio | 2 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |