Kafka rannalla
Murakami, Haruki
Mukaansatempaavaa, lumoavaa Murakamia
Kun Kafka Tamura oli
neljävuotias, hänen äitinsä ja sisarensa häipyivät tuntemattomille
teille. Siitä lähtien Kafka on asunut kahdestaan etäisen isänsä kanssa.
Nyt Kafka täyttää viisitoista ja päättää karata kotoaan. Takaraivossa
jyskyttää isän julma profetia, mutta myös hatara toive äidin ja siskon
löytämisestä.
Kuusikymppinen Nakata ei ole koskaan toipunut
lapsena kokemastaan oudosta onnettomuudesta, jonka seurauksena hän
menetti muistinsa täydellisesti. Hän ei osaa lukea eikä kirjoittaa,
mutta hän osaa keskustella kissojen kanssa ja on siksi hyvä löytämään
kadonneita kotikissoja. Erään kissan liikkeitä selvittäessään hän joutuu
Koichi Tamuran eli Kafkan isän taloon. Sen jälkeen hänen
yksinkertainen, rutiinien rytmittämä elämänsä suistuu raiteiltaan.
Nakata joutuu pakenemaan. Sekä Kafka että Nakata päätyvät Tokiosta
Takamatsuun, eteläiselle Shikokun saarelle, ja heidän tarinansa
nivoutuvat yhteen. Unenomaiset tapahtumat vangitsevat lukijan maailmaan,
jossa ilmanpaine, äänten värähtelyt, valon heijastukset, se miten
kappaleet liikkuvat ja aika kuluu kaikki muuttuu vähä vähältä.
Haruki
Murakamia (s. 1949) on jo ehditty verrata ties kehen: Austeriin,
Salingeriin, Chandleriin, Borgesiin. Murakamin suosio sekä kotimaassaan
että kansainvälisesti on huikea.
Kustantaja: Tammi pokkarit
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789520439095
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: T84.2 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 7 | |
Rosebud Citycenter | 1 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 1 | |
Rosebud Kaivopiha | 2 | |
Rosebud Kuopio | 2 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |