Popmusiikin uusi aika - Satumaa-tangosta 2080-luvulle

Mattila, Ilkka; Kaplas, Anna-Kaisa; Haarma, Jukka

Kotimaisen popin valtakausi.

Miten iskelmän ja rockin Suomesta tuli pop-Suomi?

Suomalaisen popmusiikin maailma ei ole entisensä. Ennen sähkökitaroita soittaneiden nuorten miesten yhtyeiden tilalla on nyt tuottajia kotistudioissaan ja artisteja sekä musiikintekijöitä, joista yhä useampi ei ole mies.

Mitä on tapahtunut matkalla kitarabändeistä kotistudioiden ja biisileirien maailmaan? Miten monipuolistunut artistijoukko on muuttanut koko populaarimusiikin kenttää? Miten artistit, biisintekijät, alan toimijat ja vaikuttajat ovat kokeneet tuon muutoksen ja mitä he odottavat tulevaisuudelta?

Kirjaa varten on haastateltu lähes sataa suomalaista artistia, säveltäjää, sanoittajaa, tuottajaa ja musiikkialan ihmistä. Kotimaisen popmusiikin rakenteisiin pureutuva teos selvittää, miten popin ja koko musiikkialan vallankumous 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana tapahtui.

Jukka Haarma vaikutti Yleisradiossa musiikkitoimittajana ja -päällikkönä yli 30 vuoden ajan. Ensirakkauttaan musiikkia hän on kuunnellut intohimoisesti 1950-luvun lopulta lähtien.

Anna-Kaisa Kaplas on toimittajakoulutuksen saanut tapahtuma- ja musiikkialan ammattilainen. Hän on kasvanut aikuiseksi 2000-luvun popmusiikin säestämänä.

Ilkka Mattila on Helsingin Sanomien toimittaja, joka on kirjoittanut pop- ja rockmusiikista päätyökseen vuodesta 1987. Hän on toiminut myös muusikkona ja tuottajana.

 

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520423278
Ilmestymisvuosi: 2023
Kirjastoluokka: 78.891
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.