Euroopan parlamentti - Tietokirja
Helin, Satu; Nurminen, Pekka
Euroopan parlamentti on Euroopan unionin kansanedustuslaitos, jonka jäsenet eli mepit valitaan suorilla vaaleilla joka viides vuosi. Tämä yksinkertainen määritelmä on helppo ymmärtää ja muistaa. Mutta mitenparlamentti oikein toimii? Mikä sen rooli on koko EU:n poliittisessa järjestelmässä?Satu Helinin ja Pekka Nurmisen Euroopan parlamentti on ensimmäinen suomenkielinen kirja aiheesta. Se kertoo parlamentin historiasta aina Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta 1952 asti, mutta keskittyy Suomen EU-jäsenyyden aikaan vuodesta 1995 eteenpäin. Erityisen kiinnostavia ovat konkreettiset näkymät parlamentin sisään: molemmat tekijät "tuntevat talon" erinomaisesti. Mukana on lisäksi sekä julkisuudessa näkyvien että näkymättömien toimijoiden puheenvuoroja, joiden myötä lukija saa ehyen kokonaiskäsityksen parlamentin toiminnasta.Samalla kirja on kriittinenkin katsaus Euroopan yhteisen poliittisen toiminnan nykypäivään, jolloin unioni joutuu kohtaamaan esimerkiksi Ison-Britannian EU-eron mahdolliset, vielä tuntemattomat seuraukset.Kirja on laadittu joka kodin lukemistoksi. Kattavuutensa ja ajantasaisuutensa johdosta se palvelee erinomaisesti myös aihetta ammatikseen tai vaikkapa opinnoissaan käsitteleviä lukijoita.
Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789518517088
Ilmestymisvuosi: 2017
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 1 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 1 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |