
Kafka rannalla
Murakami, Haruki
Maaginen romaani japanilaisen nykykirjallisuuden mestarilta.
Kun Kafka Tamura oli neljävuotias, hänen äitinsä ja sisarensa häipyivät tuntemattomille teille. Siitä lähtien Kafka on asunut kahdestaan etäisen isänsä kanssa. Nyt Kafka täyttää viisitoista ja päättää karata kotoaan. Takaraivossa jyskyttää isän julma profetia, mutta myös hatara toive äidin ja siskon löytämisestä.
Kuusikymppinen Nakata ei ole koskaan toipunut lapsena kokemastaan oudosta onnettomuudesta, jonka seurauksena hän menetti muistinsa täydellisesti. Hän ei osaa lukea eikä kirjoittaa, mutta hän osaa keskustella kissojen kanssa ja on siksi hyvä löytämään kadonneita kotikissoja. Erään kissan liikkeitä selvittäessään hän joutuu Koichi Tamuran eli Kafkan isän taloon. Sen jälkeen hänen yksinkertainen, rutiinien rytmittämä elämänsä suistuu raiteiltaan. Nakata joutuu pakenemaan.
Sekä Kafka että Nakata päätyvät Tokiosta Takamatsuun, eteläiselle Shikokun saarelle, ja heidän tarinansa nivoutuvat yhteen. Unenomaiset tapahtumat vangitsevat lukijan maailmaan, jossa ”ilmanpaine, äänten värähtelyt, valon heijastukset, se miten kappaleet liikkuvat ja aika kuluu – kaikki muuttuu vähä vähältä”.
Kafka rannalla tutkii myyttejä, tabuja ja identiteettiä. Samalla se on äärimmäisen mukaansatempaava ja moniulotteinen romaani, joka tarjoaa hypnoottisen matkan realismin tuolle puolen.
Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513135195
Ilmestymisvuosi: 2011
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Saatavilla käytettynä | 1 | |
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected] | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |