Steve Jobs

Isaacson, Walter

Steve Jobs oli digiajan ikoni, luova hullu ja aikamme vallankumouksellisin yritysjohtaja Steve Jobs onnistui Applen toiminnassa yhdistämään luovan mielikuvituksen ja insinööritaidot ennennäkemättömäksi menestystarinaksi. Huimat ideat muuntuivat tuotteiksi, jotka mullistivat useita teollisuudenaloja tietokone- ja musiikkiteollisuudesta matkapuhelimiin ja digitaaliseen kustantamiseen. Jobsin innovaatiot vaikuttavat ihmisten elämään kaikkialla maailmassa. Elämäkerta perustuu kahden vuoden aikana tehtyihin kymmeniin Jobsin itsensä sekä perheenjäsenten, ystävien, vihamiesten, kilpailijoiden ja kollegoiden haastatteluihin. Haastateltujen kertomasta välittyy kaunistelematon kuva Jobsin poikkeuksellisesta persoonasta. Särmikäs Jobs saattoi ajaa ihmiset ympärillään raivoon ja epätoivoon, mutta myös huippusuorituksiin. Hänen pakkomielteensä, taiteellisuutensa, intohimonsa ja kunnianhimonsa näkyivät niin hänen johtamistyylissään kuin yksityiselämässään. Teoksen kirjoittaja Walter Isaacson on yhdysvaltalaisen Aspen Instituten toimitusjohtaja. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa CNN-kanavan toimitusjohtajana sekä päätoimittajana Time-lehdessä.

Kustantaja: Seven
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789511272175
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Tietopokkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen5
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha2
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.