Middlesex
Ei saatavilla

Middlesex

Eugenides, Jeffrey

"Minä synnyin kahdesti: ensin tyttövauvana Detroitissa tammikuussa 1960; toisen kerran teinipoikana ensiapuklinikalla Michiganissa elokuussa 1974."

Cal Stephanides, 41-vuotias, eli lapsuutensa tyttönä ja taisteli tiensä mieheksi. Kertomus hänen perheensä värikkäistä vaiheista on samalla kiehtova tarina erään geenin mutkikkaasta matkasta läpi vuosikymmenten.


Pulitzer-palkittu, täyteläisen virtuoosimainen tarina matkasta läpi sukupolvien.

"Kummallinen ja hieno romaani, joka vie lukijalta jalat alta."
- Jonathan Franzen

Amerikankreikkalaisen perheen kauniin ja herttaisen tyttären Calliope Stephanidesin ongelmat alkavat murrosiässä. Naiseuden tunnusmerkit antavat odottaa itseään, ja kiihkeän ensirakkauden kohteena on paras ystävätär. Lääkärit toteavat, että Callien viidennessä kromosomissa on tapahtunut mutaatio, jonka vuoksi hän näyttää lapsena tytöltä, vaikka on biologisesti ja hormonaalisesti poika. He suosittelevat Callien krookuksen poisleikkaamista.
Tarinansa kertoo nyt 41-vuotias, Berliinissä asuva Cal, joka on lopulta taistellut tiensä tytöstä pojaksi ja mieheksi. Tuo tarina ulottuu erään geenin alkujuurille pieneen kreikkalaiskylään, joka vuonna 1922 on jäänyt sodan jalkoihin, ja josta toisiinsa rakastuneet sisar ja veli pakenevat Amerikkaan.
Kertomus muodonmuutoksesta ja kreikkalais-amerikkalaisen suvun värikkäistä vaiheista 1900-luvun Detroitissa kasvaa mahtavan homeeriseksi panoraamaksi, yhtä aikaa komediaksi ja tragediaksi, jossa ylistyslaulunsa saavat niin syntymä, kuolema kuin sukupuoli-identiteettien ja kulttuurien kirjo.

 

Kustantaja: Otava / Otavan kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789511185161
Ilmestymisvuosi: 2003
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.