Kylmäävä kosto
Sten, Viveca
Åren hangilla menneisyyden varjot ovat pitkät
Bisnesnainen löytyy brutaalisti murhattuna ylellisen hotellin sviitistä. Åreen iskee paniikki.
Poliisit Daniel Lindskog ja Hanna Ahlander saavat selville, että uhrilla oli yhteyksiä lähialueella sijaitsevaan kuuluisaan vuoristohotelliin. Uhri oli kaavaillut parhaat päivänsä nähneen rakennuksen paikalle uutta luksushotellia, alan houkuttavinta helmeä. Ja nyt hänet on murhattu - miksi?
Kimuranttiin tutkintaan liittyy särkyneitä ihmissuhteita, ikäviä konflikteja ja tuskallisia lapsuusmuistoja. Tapauksen lisäksi työparilla on selvitettävää yksityiselämässään: Daniel on alkanut käydä terapiassa oppiakseen vihanhallintaa ihmissuhteissaan. Hannalla riittää haastetta omassa tunne-elämässään. Mitä he oppivat itsestään ja toisistaan pureutuessaan Åren idyllin synkkään menneisyyteen?
Viveca Sten (s. 1959) tunnetaan suositusta Sandhamnin murhat -sarjasta. Åren murhat -sarjan aloitusosa Lumen uhrit syntyi kirjailijan koronaeristyksen aikana. Uusi rikossarja idyllisissä tunturimaisemissa löysi välittömästi yleisönsä. Veriteot jatkuivat sarjan toisessa osassa Laakson varjo, Kylmäävässä kostossa ei uhreilta säästytä, mutta henkilöiden kasvu kiinnostaviksi ja monitasoisiksi persooniksi jatkuu. Viveca Sten on kirjoittanut 22 kirjaa, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli kuusi miljoonaa kappaletta. Kirjat ovat pitäneet pintansa suomalaislukijoiden suosikkidekkareina jo vuosia.
Kustantaja: WSOY-Pokkari
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789510503980
Ilmestymisvuosi: 2024
Kirjastoluokka: T 84.2
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Rosebud Citycenter | 1 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |