Kylmäverisesti sinun - Uusi alku
Veli-Pekka Hänninen
Kotimaisen rikoskerronnan kovinta kärkeäTV-sarja Kylmäverisesti sinun
herätti aikoinaan valtavan kohun. Nyt se palaa takaisin uusin
kertomuksin ja uudessa muodossa: romaanina.Uusi alku vie lukijat
keskelle päähenkilöiden elämää kahdeksan vuotta myöhemmin. Yhteiskunta
on muuttunut, ja poliisin työ on käynyt monimutkaisemmaksi samalla, kun
rikostutkijoiden resurssit on ajettu alas. Globaali pelko ja epävarmuus
ovat tunkeutuneet suomalaisen yhteiskunnan perustuksiin.Rikoskomisario
Veli Miettisen vapaapäivä katkeaa, kun on lähdettävä selvittämään
malmilaisten juoppojen läävään, kuka ryyppytovereista mahtoi tappaa
yhden joukon jäsenen. Iso pyörä nitkahtaa liikkeelle, kun samana
iltapäivänä Tuusulantiellä ammutaan autoonsa venäjänjuutalainen
suurliikemies, joka kuitenkin päällisin puolin näyttää tavalliselta
turistilta.Veli-Pekka Vepe Hännisen kynästä on syntynyt taattua
kotimaista draamaa mm. TV-sarjoihin Kylmäverisesti sinun, Suojelijat,
Kotikatu ja Helppo elämä. Hänen kirjoittamansa TV-elokuva Pieni
pyhiinvaellus voitti lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä palkintoja ja
se on saanut jo lähes vakiintuneen aseman Ylen pääsiäisohjelmistossa.
Samankaltaista juhlapyhäkertomuksen asemaa on lähestynyt myös elokuva
Joulukuusivarkaat. Hännisen töitä on nähty oopperalavalla ja
valkokankaallakin. Loppuvuodesta 2011 ensi-iltansa sai Arto Salmisen
Varasto-romaaniin perustuva, Hännisen käsikirjoittama menestyselokuva.
Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789510413012
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Sivullisen kellari | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |