Mutta kotikylä on kotikylä, ja siellä on perheen alennustila juuri näinä aikoina syvimmillään. Kallioniemen ”kunnanelätit” saavat kokea jopa suoranaista vihaa. Eniten se kohdistuu henkisesti sairaaseen isään, jonka monet uskovat olevan vain ”heittäyksissä” ja haluton huolehtimaan perheestään. Alkaa isän nöyryyttävä kulku laitoksesta toiseen, kunnes hän kirjan lopussa yllättäen paranee entiselleen. Ja kun perheen viisivuotinen painajainen viimein päättyy, tapahtuu kirkastuminen yhtaikaa monella rintamalla: Silloin myös pula-aika päättyy selkosessa, ja mikä tärkeätä, Kalle-poika, perheen elättäjä, on kasvanut täyden tuntirahan mieheksi.

Iijoki-sarjan yhteiskunnallinen todistusvoima kasvaa teos teokselta yhä vahvemmaksi. Ajan sosiaaliajattelu joutuu terävään valoon, kun se näytetään pulaan joutuneen perheen näkökulmasta. Pula-ajan kouristus välittyy voimakkaan kuvana, jota taloudellisten tosiasioiden lisäksi on luomassa kokemus alentuneesta ihmisarvosta.