Suomen Filmiteollisuuden parhaat 4-DVD
Laine, Edvin
Oy Suomen Filmiteollisuus on ollut maan kautta aikojen suurin näytelmäelokuvien valmistamo. Yhtiö perustettiin Helsingissä 1933 ja sen toiminta päättyi vuonna 1965. SF tuotti kaikkiaan 238 kokoillan elokuvaa. Tähän upeaan boxiin on kerätty valikoima studion parhaita elokuvia.
Katupeilin takana - Viisi Jussi-palkintoa
Vappu viettää kesää setänsä Jallen kartanossa. Pyöräillessään maantiellä Vappu kaatuu ja apuun kiiruhtaa komea nuorukainen Kalle. Nuoret kohtaavat myöhemmin Jallen syntymäpäivillä ja he viettävät ihanan illan yhdessä. Seuraavana päivänä Vappu kuitenkin joutuu matkustamaan Helsinkiin. Nuorten tiet kohtaavat uudelleen Helsingissä ja heidän romanssina alkaa kukoistamaan.
Katupeilin takana oli Suomen Filmiteollisuuden 100s elokuva ja sitä on sanottu parhaaksi Toivo Särkän ohjaamaksi elokuvaksi.
Tuntematon sotilas - Viisi Jussi-palkintoa
Kesä 1941. Itä-suomalaisen varuskunnan konekiväärikomppania siirretään rajan pintaan. Seuraavana aamuna miehet heräävät tykkien jylinään - sota on alkanut. Suomalaiset joukot hyökkäävät ja etenevät nopeasti rajan yli. Joukkueen hermoilevat ensikertalaiset saavat tulikasteensa. Miehet tulevat tutuiksi kuoleman ja sodan armottoman arjen kanssa. Vähälukuisina ja huonosti varustettuina he taistelevat ylivoimaista vihollista vastaan. Sankaritekojen ja -vainajien lista on loputon.
Juha
Uhtuan Shemeikka tulee Juhan taloon ostamaan viljaa ja alkaa liehitellä talon nuorta Marjaa. Juha, joka on jo vanhempi mies, kertoo kasvattaneensa orvosta Marjasta itselleen emännän. Aamulla Shemeikka yrittää vietellä Marjan omakseen ja pyytää tätä lähtemään kanssaan Karjalaan. Tyttö vastustelee aikansa, mutta antaa lopulta periksi ja mies vie hänet veneeseen. Juha lähtee takaa-ajoon uskoen, että Marja on ryöstetty väkisin. Karkulaiset pysähtyvät Shemeikan kalamajalle, jossa totuus vähitellen paljastuu…
Juha on Suomen Filmiteollisuuden ensimmäinen värielokuva.
Komisario Palmun Erehdys
Seurapiirikeikari Bruno Rygseck järjestää juhlat, joiden teemana on rikos. Seuraavana aamuna komisario Palmu saa tiedon, jonka mukaan Bruno on liukastunut saippuaan ja hukkunut uima-altaaseen. Kaikkien mielestä kyse on tapaturmasta, mutta hovimestarin puheet saavat Palmun epäilemään murhaa. Kun syyllistä ei löydy, tutkinta keskeytetään, kunnes Brunon entinen vaimo Alli saa myrkkyä absinttilasissa ja kuolee. Rygseckin suvun sisäiset juonittelut ja salaisuudet on saatava päivänvaloon ja nyt Palmu etsivineen on valmis virittämään heille ansan...
Kustantaja: VL-Media Oy
Sidosasu:
ean: 6416415966871
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |