August Wesley Maanpakolaisen elämä
Lähteenmäki, Maria; Lackman, Matti
Kirjassa esitellään ja arvioidaan amerikansuomalaisen sosialistin August Wesleyn (1887‒1941/1942) elämänvaiheita 1900-luvun alkupuolen poliittisesti kuohuvina vuosikymmeninä. Kirjan ensimmäisessä osassa seurataan nuoren Augustin aikuistumista 1904‒1917 amerikansuomalaisessa siirtolaisyhteisössä, hänen vaikeita ihmissuhteitaan ja poliittista etsintäänsä moniin eri suuntiin repeävässä. Amerikan sosialistisessa liikkeessä. Elämäkerran toisessa osassa avataan Wesleyn Suomen vuosia, johtajuutta (yleisesikunnan päällikkö) punakaartissa ja pakenemista sekasortoiselle Neuvosto-Venäjälle ja Muurmannin legioonaan 1917‒1919. Marraskuussa 1919 Wesley pakeni Viroon, jossa hän toimi virkamiehenä ja journalistina. Saksan hyökätessä Viroon, Wesley siirtyi rajan yli Neuvostoliittoon. Moninkertainen maanpakolainen August Wesley, kulkuri ja politrukki, nähtiin viimeisen kerran Leningradissa kesällä 1941.
Kirja kertoo yhden sosialistin vaiheikkaan ja rikkaan tarinan, mutta kuvaa myös taloudellisten pakolaisten yleisempääkin kohtaloa ja työläismiesten raskasta ja levotonta aatteellisen kodin etsintää ja vaikeutta asettua aloilleen ylikiihottuneen poliittis-sotilaallisen toiminnan jälkeen.
Kustantaja: muu
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789527466117
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 92.7
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |