Avaa ostoskori tai jatka ostoksia.
Varjo ja riipus
Bardugo, Leigh
Alina Starkov on teini-ikäinen orpotyttö ja rivisotilas, joka tietää ettei välttämättä selviä hengissä ensimmäisestä vaelluksestaan Sysikuilun halki. Sysikuilu on yliluonnollisen pimeä ja synkkä alue, joka kuhisee ihmislihaa syöviä hirviöitä. Se katkaisee ravkalaisten pääsyn merelle, ja retkikunnat ylittävät alueen säännöllisesti kuljettaakseen meritse tulevia tarvikkeita. Kun Alinan rykmentti joutuu raivoisan hyökkäyksen kohteeksi, hänen uinuneet voimansa heräävät eloon.
Tieto Alinan poikkeuksellisesta kyvystä leviää ja hänet pestataan grishojen eliittisotajoukkoihin. Joukkojen pahamaineinen mutta lumoava johtaja Varjo uskoo, että Alinan voima riittää tuhoamaan Sysikuilun ja yhdistämään sodan rikki repimän valtakunnan, mutta vain Alina pystyy hallitsemaan kesyttämätöntä kykyään. Kun menneisyyden salaisuudet alkavat paljastua, Alina ymmärtää, että ne voivat tuhota paitsi hänen kotimaansa myös kaiken mitä hän rakastaa.
Leigh Bardugo on yhdysvaltalainen nuortenkirjailija, jonka teoksia on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta. Grishaversumi-trilogiaan perustuva Netflix-sarja alkaa pyöriä tänä vuonna. Jerusalemissa syntynyt kirjailija asuu Los Angelesissa Kaliforniassa.
Kustantaja: Aula 2
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789527269848
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: N84.2
Lajityyppi: Scifi, kauhu ja fantasia
Tekijän muu tuotanto:
Hell Bent
Bardugo, Leigh
Hell Bent : The global sensation fr
Bardugo, Leigh
Helvettiin ja takaisin
Bardugo, Leigh
Hämärän valtakunta
Bardugo, Leigh
Korppien kehä
Bardugo, Leigh
Kuninkaan arvet
Bardugo, Leigh
Marple: Twelve New Stories
Christie, Agatha; Alderman, Naomi; Bardu
Neiti Marplen jäljillä
Griffiths, Elly; Alderman, Naomi; Bardug
Ninth House
Bardugo, Leigh
Saarto ja myrsky
Bardugo, Leigh
Salatun tiedon seura
Bardugo, Leigh
The Familiar
Bardugo, Leigh
Tuho ja roihu
Bardugo, Leigh
Hell Bent
Bardugo, Leigh
Shadow and Bone: A Netflix Original
Bardugo, Leigh
Neiti Marplen jäljillä (pokkari)
Griffiths, Elly - Alderman, Naomi - Bard
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Kuopio | 1 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |