Avaa ostoskori tai jatka ostoksia.
Kosmologian alkulähteillä
Teerikorpi, Pekka
"Maailmasta on aina kysytty asioita, joiden ihmettelystä mieli ei tahdo tulla kylläiseksi. 1900-luvun alussakin kysyttiin: Onko maailma äärellinen vai ääretön? Onko maailma ollut aina? Mitä kaikkea kaikkeus sisältää?"
Pekka Teerikorpi esittelee modernin kosmologian syntyä ja sen kehittymistä viime vuosisadalla. Sata vuotta sitten maailmassa ja tieteessä tapahtui suuria mullistuksia. Ensimmäisen maailmansodan aikana Einstein, de Sitter ja Slipher julkaisivat uraauurtavia kosmologisia tuloksia ja muiden muassa Hubble, Friedmann ja Lundmark aloittivat uraansa.
Näiden tutkijoiden keskeiset julkaisut olivat irrallisia palasia kuvaan, joka ei vielä hahmottunut. Pian kuitenkin havainnot ja teoria alkoivat lähestyä samaa kohdetta, galaksien kansoittamaa avaruutta. Sen jälkeen kehitys on ollut valtaisaa, mutta kokonaiskuvassa on edelleen isoja pimeitä alueita. Kosmologian normaalitila on sellainen, että siinä avautuu yhä uusia arvoituksia.
Pekka Teerikorpi on kosmologian ja galaksien tutkija, joka on toiminut Tuorlan observatoriossa tutkijan ja professorin tehtävissä sekä akatemiatutkijana. Lukuisien tieteellisten artikkelien ja muiden kirjoitusten lisäksi Teerikorven kynänjälkeä on useissa yleistajuisissa teoksissa.
Kustantaja: Ursa
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789525985641
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 52.2
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Ursa
Tekijän muu tuotanto:
Miljoonan vuoden yksinäisyys: Kerto
Teerikorpi, Pekka
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 7 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 1 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |