Runoja elämän tarpeettomuudesta

al-MaÂ’arri, Abul-Ala

Runoja elämän tarpeettomuudesta on kokoelma islamilaisella keskiajalla eläneen Abul-Alâ’ al-Ma’arrîn runoja kuolemasta, elämän turhuudesta ja kohtalon vääjäämättömyydestä. Useat runoista esittelevät kirjoittajansa synkkää ja nihilismiin taipuvaa ajattelua. Ihmisen olisi parasta olla syntymättä, tai jos hän kohtalon oikusta syntyy, hänen olisi paras kuolla mahdollisimman nopeasti. Runot ovat äärimmäisessä pessimistisyydessään humoristisia, ja niiden herkullinen satiiri osuu niin kristittyihin, juutalaisiin kuin muslimeihinkin.

Lapseton runoilija sepitti haudalleen kirjoitettavaksi säkeen, joka on yhä edelleen matkailijoiden nähtävänä Ma’arrîn synnyinkylässä Ma’arrat an-Nu’mânissa: "Tässä lepää isäni rikos minua vastaan. Minä en rikkonut ketään vastaan." Al-Ma’arrîn runous vaikutti myöhemmin muun muassa Omar Khaijamiin.

Jaakko Hämeen-Anttila on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori. Hän on kansainvälisesti arvostettu tutkija, joka on julkaissut lukuisia kirjoja ja artikkeleita islamin tutkimuksen alalta. Tällä kokoelmalla Hämeen-Anttila tuo aiemmin suomentamansa islamin mystisen ja eroottisen runouden rinnalle Suomessa vähän tunnettua arabialaista mieterunoutta. Islamilaisen maailman runous ei keskiajalla ollut vain viinin, rakkauden ja Jumalan ylistystä, vaan sisälsi myös synkempiä sävyjä. Hämeen-Anttila on palkittu työstään monikulttuurisen kirjallisuuskäsityksen edistäjänä Eino Leino -palkinnolla vuonna 2002.

Kustantaja: Basam
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789525534368
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjastoluokka: 82.2 17.3

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.