Avaa ostoskori tai jatka ostoksia.
Valokeilan vankina
Page, Elliot
Näyttelijänä omassa elämässään
Valokeilan vankina on transnäyttelijä Elliot Pagen avoin ja rehellinen kuvaus elämästään konservatiivisessa Hollywoodissa
Vuonna 2007 ensi-iltansa saanut Juno-elokuva teki Elliot Pagesta yhdessä yössä elokuvamaailman juhlitun tähden. Elokuvan tuoma Oscar-ehdokkuus olisi ollut kenelle tahansa nuorelle näyttelijälle unelmien täyttymys, mutta Elliot Pagelle se merkitsi myös ennennäkemättömien paineiden alkua: hänen piti julkisuudessa esittää nuoren naistähden roolia, vaikka sisimmässään hän ei sellaiseksi itseään tuntenut. Vuonna 2020, 33-vuotiaana, Page oli valmis tulemaan julkisuuteen transmiehenä.
Kirjassaan Page kertoo matkastaan Kanadan Nova Scotiasta Hollywoodiin. Page kuvaa ristiriitaisten rooliensa aiheuttamaa traumaa ja sitä, millaista on kasvaa aikuiseksi elokuvakulissien keskellä. Hän kertoo myös kamppailustaan mielenterveyden kanssa, sukupuolensa vuoksi kokemastaan vihasta, hyväksikäytöstä ja Hollywoodin pakkomielteestä perinteiseen kaksijakoiseen käsitykseen sukupuolesta.
Elliot Pagen omaelämäkerta Valokeilan vankina on voimakas tarina siitä, millaista on irrottautua muiden odotuksista ja aloittaa uusi elämä sellaisena kuin todella on. Elliot Page (s. 1987) on palkittu kanadalainen näyttelijä ja tuottaja. Hän on tunnettu mm. rooleistaan elokuvissa Juno, Roller Girl, Inception ja X-men: Days of Future Past. Valokeilan vankina on hänen esikoiskirjansa.
Kustantaja: Bazar
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524030663
Ilmestymisvuosi: 2023
Kirjastoluokka: 991 Elämäkerrat
Tekijän muu tuotanto:
Pageboy : A Memoir
Page, Elliot
Pageboy : A Memoir
Page, Elliot
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |