Jääkylmät silmät

Gerhardsen, Carin

Hammarbyn poliisi ratkoo kadonneiden naisten arvoitusta.

Tukholmaa riepottelee lumimyrsky, mutta se ei estä kaupunkilaisia lähtemästä perjantai-illan viettoon tavalliseen tapaan. Viikonlopun päättyessä kaksi naista on kadonnut.

Rikosylikomisario ConnySjöberg saa kollegoineen todeta tapauksissa epämiellyttäviä yhtäläisyyksiä. Molemmat naiset ovat eläneet alistavissa suhteissa, ja kumpikin on saattanut kadota omasta tahdostaan. Dramaattinen ruumislöytö saa poliisin kuitenkin toisiin ajatuksiin.

Tapahtumien todellista laitaa selvitettäessä vastassa on monia yllätyksiä. Kuka lopulta on uhri ja miksi?

Tukholmaan sijoittuvan Hammarby-sarjan kuudes osa on taattua Gerhardsen-laatua ja kuvaa elävästi rikostutkintaa ja poliisiaseman ihmissuhteita.

" Hammarby-sarja on älykäs ja nopeatempoinen, ilman että henkilökuvaus kärsisi." - ICA-Kuriren
"Hyvin kirjoitettu, viihdyttävä ja kerrassaan erinomainen juoni." - Dagens Nyheter
RuotsalainenCarin Gerhardsen julkaisi ensimmäisen romaaninsa vuonna 1992. Kahdeksanosainen Gerhardsenilta on aiemmin julkaistu suomeksi rikosromaani Musta jää sekä Hammarby-sarjan edelliset osat Piparkakkutalo, Tuhkimotytöt, Unilaulu, Piirileikki ja Hyvä haltija

 

Kustantaja: Minerva
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523757868
Ilmestymisvuosi: 2024
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.