Uutta Matoa koukkuun
Isokallio, Kalle
"Haitarinsoittaja putoaa kompastuessaan selälleen ja jatkaa soittoa. Vieteriukko ponnahtaa uudestaan ja uudestaan ulos, vaikka kuinka painaisit kantta päälakeen. Jos vieteriukko osaisi kissakäännöksen, siinä meillä olisi Mato", Isokallio kuvaa.Mato Valtonen on elämänsä aikana toteuttanut lukemattomia mahdottomuuksia, kuten järjesti Leningrad Cowboysin ja Puna-armeijan yhteisen ilmaiskonsertin Suurtorille. Isokallion mukaan Valtosen uskaliaisuuden takana on päätös jättää koulunkäymiset keskikouluun. Liiallisella koulutuksella on pilattu moni mies.Raha ei tunnu olevan Valtoselle se eteenpäin ajava voima, päinvastoin. Mies kun tuntuu tekevän asioita huvikseen, tai sen takia ettei niitä mukamas voi tehdä. Ulkoapäin katsellen, mies näyttää kuitenkin tyytyväisemmältä kuin moni sellainen, jolla on hillopurkki täynnä. Toki joskus Valtosen matka on ollut vuoristorataa, ja joku asia on jäänyt puolitiehen. Ei sen takia, etteikö Mato olisi ollut valmis. Maailma vain ei sillä hetkellä osannut nähdä samaa mitä Mato näki.
Kustantaja: Paasilinna
Sidosasu:
ean: 9789522990235
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Tekijän muu tuotanto:
Harmaa eminenssi
Isokallio, Kalle
Luppoisten lukkoseppä
Isokallio, Kalle
Omaan käyttöön & Vaalikiimaa Impiva
Isokallio, Kalle
Rauhantekijä Korhonen
Isokallio, Kalle
Tiedonhuuhtoja Virtanen
Isokallio, Kalle
Vesimeloni
Isokallio, Kalle
Aunen ketjureaktio
Isokallio, Kalle
Maailmanparantaja
Isokallio, Kalle
Omaan käyttöön
Isokallio, Kalle
Vaalikiimaa Impivaarassa
Isokallio, Kalle
Venttiili-Ville
Isokallio, Kalle
Vesimeloni
Isokallio, Kalle
Yhden miehen sote
Isokallio, Kalle
Arkadianmäen aapinen
Isokallio, Kalle
Aunen ketjureaktio
Isokallio, Kalle
Aunen ketjureaktio (pokkari)
Isokallio, Kalle
Elämä on - Aprillia
Isokallio, Kalle & Valtonen Mato
Maailmanparantaja
Isokallio, Kalle
Pietari Toropaisen pilvilinna
Isokallio, Kalle
Sattuman kansanedustaja
Isokallio, Kalle
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |