Kahdeksan vuorta
Cognetti, Paolo
Erityisen kirkkaalla säällä, muutamana päivänä vuodessa, saattaa nähdä Milanon horisontissa siintävät vuoret. Vuoria tähyävät ikävöiden Pietron äiti ja isä, jotka joutuivat asettumaan kaupunkiin vuosia sitten. Niinpä perhe matkustaa aina kesän tullen Grainesiin, pieneen autioituvaan vuoristokylään Valle d’Aostan laaksoon. Isänsä kanssa Pietro valloittaa laaksoa ympäröiviä lumisia huippuja, pysyen vain vaivoin jääräpäisesti eteenpäin puskevan miehen kannoilla.Toista maata on Bruno, pellavapäinen vuoristokylän kasvatti, joka on Pietroa vastassa kesä toisensa jälkeen. Ystävänsä seurassa Pietro oppii tuntemaan toisenlaisen vuoriston, huolettoman ja kepeän, täynnä seikkailuja ja yllätyksiä. Mutta lapsuuden kesät päättyvät, pojista kasvaa miehiä ja Bruno ja Pietro ajautuvat vuosi vuodelta kauemmaksi toisistaan. Molempien on etsittävä oma tapansa kulkea elämän eteen heittämiä polkuja, vuoristo ja sen karu luonto opettajinaan.Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta on vangitseva ja tarkkanäköinen kuvaus mieheksi kasvamisesta, ystävyydestä ja sukupolvien välisistä suhteista. Unelmat ja pettymykset, menneisyyden taakat ja uuden löytämisen riemu peilautuvat tarinaa eteenpäin kuljettavista raudanharmaista jyrkänteistä, vuoripuron keväisestä solinasta ja jaetusta hiljaisuudesta vuoristomajan lämmössä. Cognettin aistivoimaiset kielikuvat sekä konstailematon ja hallittu kerronta punovat pienistä elementeistä suuren tarinan, jollaista et ole aiemmin lukenut.
Kustantaja: Bazar
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522794833
Ilmestymisvuosi: 2017
Tekijän muu tuotanto:
Sofia pukeutuu aina mustaan
Cognetti, Paolo
Suden onni
Cognetti, Paolo
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |