Avaa ostoskori tai jatka ostoksia.
Siivet musteessa
Vainio, Ilkka
Ilkka Vainio täyttää 50 vuotta 7.10.2010. Se on hyvä tekosyy julkaista
50 Vainion laulutekstiä kirjana tekijän selitysten reunustamina.
Sanoituksia
olisi toki paljon enemmänkin. Toisen polven sanoittajamestari on
perinyt isänsä, legendaarisen Juha Vainion tuotteliaisuuden. Ile Vainio
on tähän mennessä kirjoittanut tekstin yli tuhanteen levytettyyn
lauluun, Junnu Vainio pääsi peräti 2300 julkaistuun sanoitukseen.
Mutta
tähän kirjaan Vainio on itse poiminut 50 hänelle tärkeää sanoitusta.
Niitä ovat levyttäneet 1990- ja 2000-lukujen suosituimmat suomalaiset
popparit ja iskelmälaulajat Nylon Beatista Paula Koivuniemeen ja Kari
Tapioon. Ja monet muut. Vainio taitaa huumorin ja herkkyyden, hänen
sanoituksissaan kiteytyy niin kaipuu kuin katumuskin. Ja aivan
erityislaatuisella tavalla Vainio vangitsee käyttöhitteihinsä tunnelmia
nykyhetkestä, jossa seksi tuo ja taksi vie, mutta siideri liikuttaa.
Miten tuon nyt sitten haluaa kukin tulkita, Nylon Beatin neitojen
itsenäisyyden julistuksena - vai nuorten naisten hätähuutona.
Vainio
itse ei ole aiemmin pahemmin pysähtynyt analysoimaan sanoituksiaan. Hän
on elänyt - niin perhe- kuin taiteilijaelämääkin. Samalla hän on kuin
ohimennen tehnyt itsestään 2000-luvun suomalaisen iskelmän
vaikutusvaltaisimman miehen, kustantajan ja levy-yhtiöpomon.
Kustantaja: Teos
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789518513431
Ilmestymisvuosi: 2010
Kirjastoluokka: 822
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2309Runot
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 3 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 1 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |