Kootut runot
Eliot, T. S.
1900-luvun ikonisen runoilijan tuotanto ensi kertaa kokonaan suomeksi.
Eliotin runotuotanto puhuttelee lukijaa maailmassa, jossa ihmisen osa on kamppailla syvien ristiriitojen ja vaikeiden tunteiden kanssa.
Tuntojaan Eliot ilmaisee kielellä, joka on terävää, humoristista, erehtymättömän osuvaa ja unohtumatonta. Hänen vaikutuksensa runouteen ja ajatteluun ulottui ja ulottuu yhä ympäri maailman; Suomessakin tiedetään, että huhtikuu on kuukausista julmin. Eliotin runoudessa 1900-luvun raskaat vaiheet kokenut lukija tunnisti oman äänensä. Koottujen runojen käännöksestä ja selityksistä vastaa Eliotiin perehtynyt, Neljän kvarteton suomennoksen v. 2007 julkaissut Juha Silvo. Käännösten rinnalla julkaistaan myös Eliotin alkuperäiset englanninkieliset runot.
Thomas Stearns Eliot (1888-1965) syntyi Yhdysvaltain itärannikolla, muutti Lontooseen ja teki kirjallisen läpimurtonsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Modernistinen voittokulku tuotti joukon vuosisadan tunnetuimpia runoteoksia. Aution maan ja Neljän kvarteton tekijälle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto v. 1948. Eliot oli myös kustantaja ja aikansa johtava kirjallisuuskriitikko, jonka vaikutus yltää meidänkin aikaamme.
Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510488102
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 82.2
Tekijän muu tuotanto:
Joutomaa
Eliot, T. S.
Murha katedraalissa
Eliot, T. S.
Prufrock and Other Observations
Eliot, T. S.
Let Us Go Then, You and I : Selecte
Eliot, T. S.
Murha katedraalissa
Eliot, T. S.
Neljä kvartettoa
Eliot, T. S.
Selected Poems of T. S. Eliot : Fab
Eliot, T. S.
The Waste Land
Eliot, T. S.
The Waste Land, Prufrock, The Hollo
Eliot, T. S.
Waste Land (Original Authoritative
Eliot, T. S.
Waste Land and Other Poems
Eliot, T. S.
Wasteland, Prufrock, and Other Poem
Eliot, T. S.
The Waste Land
Eliot, T. S.; Muldoon, Paul
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |