Toisen sanoin

Virolainen, Merja (toim.)

Neljä saksalaista ja neljä suomalaista runoilijaa ottivat käsittelyyn toistensa runoja – etsivät niille merkityksiä omalla kielellään simultaanitulkin välityksellä. Lähtökohtanaan heillä oli runojen raakakäännökset. Lopputulos on antologia, joka on paitsi hätkähdyttävää modernia saksalaista ja suomalaista runoutta myös tirkistys runouden kääntämisen monipuoliseen ja vaikeaan arkeen. Alkukielinen ja käännetty runo ovat nimittäin tässä teoksessa esillä rinnakkain.

Saksalaisista runoilijoista mukana ovat Ulrike Draesner, Kathrin Schmidt, Elke Erb ja Jan Wagner, suomalaisista taas Olli Heikkonen, Jukka Koskelainen, Timo Lappalainen ja Merja Virolainen. Antologia on tehty yhteistyössä Goethe-Instituutin kanssa.

"Fiksu kirja esittelee kompaktisti neljä saksalaista ja neljä suomalaista runoilijaa, kourallisen kunkin runoja. Runojen ohella teoksessa on tärkeää myös se, mikä on niiden välissä. Se, mikä herättää ajatuksia kääntämisestä, kulttuurikosketuksista ja runon luonteesta. (...) Kahdella kielellä kirjoitettujen runojen asettaminen rinnakkain saa aikaan mielenkiintoisen vaikutelman. Runot alkavat jutella keskenään, yli kieli- ja kulttuurirajojen."
– Pekka Toikka, Kiiltomato.net

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524712149
Ilmestymisvuosi: 2003
Kirjastoluokka: 822
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2309Runot

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.