Markiisi De Sade tänään
Airaksinen, Timo
Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi - edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla", kirjoittaa asiaa syvällisesti tutkinut filosofi Timo Airaksinen kirjassaan "Markiisi de Saden filosofia" vuonna 1995. Markiisi de Sadea loukkasi Airaksisen mukaan tällainen valheellinen ajattelu ja siitä t ehdyt virheelliset johtopäätökset. Sade tuli vihaiseksi ajatellessaan, että minkä tahansa paheen tyydyttämiseen hän vain tähtäsi tai mihin tahansa vahingolliseen yritykseen ryhtyikin loukatakseen ihmisoikeuksia, lopputulokset olivat hyviä tällaisen ajattelutavan mukaan. Kun Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen kirjoitti englanniksi kirjan Markiisi de Saden filosofiasta, se sai paljon kiitosta ja huomiota maailmalla. Yhdysvalloissa se julkaistiin vuonna 1991 nimellä "Of Glamour, Sex and Sade, Longwood Academic" ja uutena laitoksena Englannissa vuonna 1995. Samana vuonna kirja käännettiin suomeksi. Saden vaikutus nykyihmisen elämään ja kulttuuriin on ehkä paljon suurempi kuin ensinäkemältä uskoisimme. Tänään pelottavan ajankohtainen Markiisi de Sade (1740-1814) on merkittävin pahuutta pohtineista kirjoittaneista, joka on vaikuttanut mm. Dostojevskiin sekä Nietzscheen. Tunnetuissa teoksissaan "Justine" sekä "Sodoman 120 päivää", Sade luo kuvan maailmasta. jossa pahuus johtaa onneen ja menestykseen. Sade suosittaa pahuutta ja luo kuvaa sankarista, yli-ihmisestä, joka kykenee ylittämään kaikki moraalin luomat esteet.
Kustantaja: Kulttuuriklubi
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789526668185
Ilmestymisvuosi: 2019
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2408Filosofia
Tekijän muu tuotanto:
Moraalifilosofia
Airaksinen, Timo
Elämänhallinnan haaste
Airaksinen, Timo
Filosofiaa raakana - Johdatus kyyni
Airaksinen, Timo
Halun vallassa: Onnellisuutta etsim
Airaksinen, Timo
Himon ilo. Ajatuksia seksistä ja se
Airaksinen, Timo
Hyvinvointivaltion hylkäämät - Ikää
Airaksinen, Timo
Ihmiskoneen tulevaisuus
Airaksinen, Timo
Jäähyväiset uskonnolle
Airaksinen, Timo
Onnellisuuden opas
Airaksinen, Timo
Onnellisuuden opas
Airaksinen, Timo
Onnellisuuden opas
Airaksinen, Timo
Parasta kaikille
Airaksinen, Timo
Rento huolettomuus elämänasenteena
Airaksinen, Timo
Suvaitsevaisuus - erään taistelun k
Airaksinen, Timo
7 tapaa tuhota ihminen Ohjeita aloi
Airaksinen, Timo
Hulluuden houkutus
Airaksinen, Timo
Markiisi de saden filosofia
Airaksinen, Timo
Minuuden rakentajat
Airaksinen, Timo
Saasta
Airaksinen, Timo
Sinivalkoinen kirja: Menneisyyden S
Airaksinen, Timo
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 1 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 1 | |
Keskusvarasto | 2 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |