Maalauksia – Paintings 1986-2007.
Rantanen, Mari
Kirja esittelee kansainvälisesti tunnetun taiteilijan teoksia kattavasti, aina ensimmäisestä näyttelystä ulottuen nykypäivään. Runsasta muoto- ja värikieltä edustavat maalaukset kohtaavat samaa logiikkaa noudattavia yksinkertaisempia teoksia.
Kirjan tekstit koostuvat tarinallisesti etenevästä, tavallista yksityiskohtaisemmasta cv:stä sekä Marja-Terttu Kivirinnan ja Timo Valjakan asiantuntevista artikkeleista. Molemmat kirjoittajat tuntevat Rantasen hyvin, Kivirinta on seurannut Rantasen uraa alusta lähtien tiiviisti. Valjakan teksti perustuu pitkälti tekijähaastatteluun, ja siinä kirjoittajan näkökulma kohtaa taiteilijan näkökulman. Kirjassa on tekstit suomeksi ja englanniksi.
Rantasen töitä on esillä Taidekeskus Salmelassa kesällä 2007 sekä Turun taidemuseossa 3.8.–9.9.2007
Mari Rantanen syntyi vuonna 1956 Espoossa. Hän opiskeli Suomen taideakatemian koulussa vuosina 1975–1979 ja Pratt Institutessa New Yorkissa 1982–1983. Rantanen sai vuoden nuori taiteilija palkinnon vuonna 1989 sekä Maire Gullichsenin kunniapalkinnon vuonna 1997. Vuodet 1986–1996 hän asui New Yorkissa, minkä jälkeen hän on toiminut Tukholman Kuninkaallisen taideakatemian professorina vuodesta 1996 lähtien.
Rantasella on ollut kymmeniä näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla, ja hänen teoksiaan on lukuisissa kokoelmissa Suomessa ja Ruotsissa.
www.marirantanen.com
Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524719568
Ilmestymisvuosi: 2007
Kirjastoluokka: 70
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307ContemporaryArt
Tekijän muu tuotanto:
Beneath the Painted Sky
Rantanen, Mari
Portraits and Paintings
Rantanen, Mari
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 1 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |