Jack Nicholson
Eliot, Marc
Yhden viime vuosikymmenien suosituimman ja parhaimman miesnäyttelijän elämä ja elokuvat
Jack Nicholson aloitti näyttelijäuransa parikymppisenä vuonna 1958. Sen jälkeen hän on ollut yli 60 elokuvassa, ja tällä hetkellä hänen huhutaan olevan mukana Warren Beattyn hankkeessa. Hän on voittanut kolme Oscaria kolmella eri vuosikymmenellä ja saanut lukuisia muita palkintoja ja tunnustuksia.
Useimmissa rooleissaan hän on ollut kapinallinen, ulkopuolinen, jopa antisankari. Hänen uransa lähti kiitoon vuoden 1969 elokuvasta Easy Rider – matkalla, jota seurasi kolme kultaista vuosikymmentä ja sellaisia elokuvia kuin Yksi lensi yli käenpesän, The Shining – Hohto ja Hellyyden ehdoilla. Hän on myös ohjannut neljä elokuvaa.
Marc Eliot aloittaa tarinansa Jackin syntymästä ja etenee vuoden 2013 Oscar-gaalaan asti. Harjaantuneena elämäkerturina hän istuttaa alussa lukijaan uteliaisuuden siemenen vihjaamalla salaisuudesta, joka on vaikuttanut Nicholsoniin niin ihmisenä kuin näyttelijänä. Eliot ei petä, ja salaisuus kerrotaan, kun tarinaa uskomattomine käänteineen on ehtinyt ahmia jo melkoisen osan. Jackin elämän varrelta ei tunnetusti puuttunut naisia, alkoholia, huumeita ja yleistä sekoilua. Kaiken tuon ohella hän on kuitenkin kunnianhimoinen, äärimmäisen ammattimainen ja monipuolinen näyttelijä – ja eittämättä yksi aikamme suurimmista.
Marc Eliot on amerikkalainen tietokirjailija. Hän on kirjoittanut elämäkertoja lukuisista näyttelijöistä ja muusikoista Ronald Reaganista Paul Simoniin.
Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520110727
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Tekijän muu tuotanto:
Clint Eastwood: Viimeinen cowboy
Eliot, Marc
Eagles - Take it to the limit
Eliot, Marc
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |