Aleksandrian ruusu

Vázquez Montalbán, Manuel

Manuel Vázquez Montalbán kirjoittaa korostetun eurooppalaista muunnelmaa amerikkalaisesta noir-dekkarista, jossa elämän laitapoluilla kulkeva kyyninen etsivähahmo ratkoo omalaatuisen henkilögallerian joukossa murhia omalla epäsovinnaisella tavallaan. Eurooppalaisiksi hänen teoksensa tekee niiden tapa kuvata rikosten selvittämisprosessin ohella myös niiden yhteiskunnalliset ja historialliset sidokset. Aleksandrian ruusu kuljettaa lukijaa yhä intensiivisemmässä imussa kohti raa’an paloittelumurhan dramaattista ratkaisua. Mutta tarinan virrassa lukija temmataan yhtä lailla henkilöiden sisimpien tunteiden syövereihin - ja, kun yksityisetsivä Pepe Carvalhosta on kyse, myös vesi kielellä heidän keittiöönsä - kuin viitteellisille, mutta herkullisille sivupoluille niin nykytodellisuuteen kuin Espanjan poliittiseen menneisyyteenkin. Perämies Ginés Larios kaipaa kipeästi kaunista Encarnaciónia, naista, jonka lukija tietää joutuneen raa’an paloittelumurhan uhriksi. Ginés astuu viimein Aleksandrian ruusun kannelle seilatakseen kohti väistämätöntä kohtaloaan, mutta lukija ei enää halua tietää yksinomaan, onko miehellä osuutta tuohon karmivaan väkivallan tekoon. Mikä miestä muuten riivaa, mikä on se polttava tuska, joka häntä ahdistaa? Millainen oli tuo rakkaustarina - silloin, kun se vielä oli rakkaustarina? Onhan laivalle nimensä antanut kukka, aleksandrian ruusukin tarun mukaan päivällä valkoinen, yöllä punainen... Yksityisetsivä Pepe Carvalho ei tiedä mitä jutusta ajatella, sillä edes hänen toimeksiantajansa ei ole tavanomainen: murhan onneton uhri on Carvalhon naisystävän Charon serkku, ja Carvalhon asiakas siis Charo sukulaisineen ja perhetuttavineen. Tuntuu siltä, ettei tästä jutusta juurikaan palkkiota heruisi - jollei sitten voi luottaa itseoppineeseen Narcís Ponsiin, joka on ilmoittanut haluavansa maksaa osuutensa murhan selvittämisestä. Ei kyllä niinkään siksi, että haluaisi tietää mitä on tapahtunut, kuin siksi, että haluaa kilpailla Carvalhon kanssa jutun selvittämisestä. Omituista tai läpeensä tunteellista tämä asiakaskunta, eikä Carvalhoa liioin houkuttele mysteeriin tarttumaan tieto siitä, että se johtaisi hänet vaeltelemaan Don Quijoten jalanjäljillä La Manchan karussa vuoristossa ja tasangoilla, jossa ainoana lohtuna ovat paikallisen maalaiskeittiön herkut. Sillä Pepe Carvalho tietää myös, ettei syyllisyys todellisessa elämässä yleensä ole niin yksiviivaista kuin perinteisessä dekkarissa... Romaanista sanottua: “Olennaista ei ehkä ole se, kuka teki mitä vaan se, että kuka tahansa voi olla julkisivunsa takana melkein mitä tai mikä tahansa. – – Manuel Vázquez Montalbán kirjoittaa paikallisuudesta mutta onnistuu kuvaamaan paikattomuutta, yleistä inhimillisyyttä. Jännäri ja dekkari ovat aivan liian ahtaita lajimääritteitä Aleksandrian ruusun yhteyteen. – – Se kehittelee taitavasti kaunottaren ja hirviön perinteistä asetelmaa postmodernin ajan roolileikkien ja identiteettiharhojen palvelukseen. Symboliikka on rikasta. Kohtaloa toteutetaan kuin jaloudessaan vinksahtaneiden sielujen barokkioopperassa. – – Ja kaiken kerrotun yllä leijuu rappion hedelmien ylikypsä tuoksu, joka päihdyttää lukijan paulohinsa. Tällä kertaa Manuel Vázquez Montalbán tarjoaa aterian, josta jää viipyilevä maku.” – Antti Majander, Helsingin Sanomat 4.5.2002 “Ilman kulinarismia on vaikea puhua Vázquez Montalbánin herkullisista dekkareista – se on hänelle yhtä tärkeää kuin yhteiskunnallisuus. Kun ihminen pettyy yhteiskuntaan, hänelle jää vain rakkaus ruokaan. Dashiell Hammettin ja Raymond Chandlerin dekkareiden päähenkilöiden nihilistisen asenteen perinyt Pepe Carvalho syttyy nimittäin elämään vain kokatessaan. Oman kostonsa espanjalaiselle kirjallisuudelle hän tekee myös tulella: pitääkseen kylmää loitolla hän polttaa takassaan kirjallisuuden klassikoita. – – siinä missä Hercule Poirot, neiti Marple tai Nero Wolfe eivät koskaan vanhene, Pepe Carvalhon biologinen kello tikittää koko ajan. – – Siksi Pepe Carvalho ei voi elää ikuisesti. Maailmankirjallisuudessa hän voi sen sijaan elää ikuisesti.” – Jukka Petäjä, Vázquez Montalbánin haastattelu, Helsingin Sanomat 4.5.2002 “Vaikka Manuel Vázquez Montalbánin Carvalho-kirjoissa onkin kosolti piirteitä kovapintaisesta amerikkalaisesta rikoskirjallisuudesta, niiden sisältö on vahvassa sidoksessa eurooppalaiseen viitekehykseen. Eteläisen Euroopan hajut, maut ja maisema välittyvät voimallisina. Aleksandrian ruusussa selvitetään raakaa paloittelumurhaa. Tapahtunut ei anna aihetta mässäilyyn, tarjoaapahan vain oivaltavasti kirjoitetun matkakertomuksen joidenkin ihmisten haavoitettuun sielunmaisemaan. Pepe Carvalho on mielenkiintoinen ja moniulotteinen persoonallisuus. – – Paikoin esiin hersyvästä komiikasta huolimatta Aleksandrian ruusu on armoton kirja, jossa ruoditaan esiin ihmisluonnon mustia pohjavirtoja. – – Jyrki Seppälän taitavan käännöksen ansiosta Aleksandrian ruusulle voi odottaa paljon suomalaisia lukijoita, sellaisiakin, joita eivät perinteiset dekkarit yleensä kiinnosta.” – Matti Lundberg, Kiiltomato.net 3.12.2002 “Aleksandrian ruusu on liian syvällinen ollakseen pelkkä dekkari.” – Arto Ryynänen, Espanjan Sanomat 44/2002 “Aleksandrian ruusu on omalaatuisella tavalla mielenkiintoinen ja erilainen dekkari.” – Jaana Karjalainen, Hyvinkään Sanomat 31.5.2002 “Manuel Vázquez Montalbán rakentaa kirjaansa pala palalta yhä intensiivisemmäksi. – – Vázquez Montalbán vie lukijansa syvälle espanjalaiseen yhteiskuntaan ja ihmismielen sieluun.” – Arto Tuominen, Tiedonantaja 28.6.2002

Kustantaja: Loki
Sidosasu:
ean: 9789529646111
Ilmestymisvuosi: 2002
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys