Amerikan Yhdysvaltojen historia

Helo, Ari

Teos kattaa länsimaiden keskeisimmän valtiomahdin historian aina siirtokuntakaudesta Yhdysvaltojen nykypäivään. Maan merkitystä talous- ja sotilasmahtina täydentää sen asema kulttuurin suurvaltana. Yhdysvaltalaisen tieteen saavutukset, kirjallisuus, kevyen musiikin rikas perinne, Hollywood-elokuvat tai vaikkapa Walt Disneyn satuhahmot tunnetaan kaikkialla maailmassa.

Jo vuoden 1776 itsenäisyysjulistuksessa amerikkalaiset sitoutuivat länsimaisiin kansanvallan ja tasa-arvon periaatteisiin. Kaikki vähemmistöt saivat kuitenkin äänensä kuuluviin vain pitkällisten poliittisten taisteluiden myötä. Orjat vapautettiin vasta verisen sisällissodan jälkeen. Rotukysymyksestä, työväen oikeuksista, aborttioikeudesta ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksista kiistellään yhä.

Maan menneisyyttä värittävät vahvasti poliittinen väkivalta ja lukuisat sodat. Siirtokunta-ajan sotia seurasivat itsenäisyyssota, suuret intiaanisodat ja lännen valloitus, maailmansodat, Vietnamin sota sekä monet muut konfliktit ? aina Irakin ja Afganistanin sotiin ja Ukrainan sodan luomaan uuteen geopoliittiseen asetelmaan saakka.

Poliittisen historian ajankuvaa täydentää joukko alansa johtavien asiantuntijoiden teema-artikkeleita:
"Yhdysvallat ja luonnonsuojelu" (Mikko Saikku)
"Amerikkalainen pragmatismi" (Sami Pihlström)
"Yhdysvaltojen kirjallisuus" (Bo Pettersson)
"Amerikkalainen elokuvateollisuus" (Kimmo Laine)

Teoksen kirjoittaja, Ari Helo on filosofian tohtori ja aatehistorian sekä Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti. Hänen aiempia teoksiaan ovat Thomas Jefferson’s Ethics (Cambridge University Press, 2013), Yhdysvaltain demokratian synty (Gaudeamus, 2014) ja History, Politics, and the American Past (Routledge, 2020).

 

Kustantaja:
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789529460199
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 98.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Maat:Pohjois-Amerikka

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen6
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.