Mainilan miehet Niemen patteristo 1941-1944

Sorko, Kimmo

Valtaosin Jämsänjokilaakson reserviläisistä kootun Niemen patteriston taistelutaival kulki 1941-1944 Karjalan Kannaksen läpi Rautjärveltä Ilmeen, Kirvun, Antrean, Äyräpään, Muolaan, Kivennavan ja monen muun paikkakunnan läpi Rajajoelle ja sen yli Mainilan Valkeasaaren ja Aleksandrovkan alueelle. Siellä kului asemasota, ,kunnes kesä 1944 tempaisi patteriston Talin-Ihantalan suurtaisteluun. Patteristo perustettiin Petäjävedellä ja siellä se myös hajoitettiin marraskuussa 1944.

Jatkosota vaati Niemen patteristolta 35 kaatunutta ja yli puolensataa vakavammin haavoittunutta. Muun muassa heistä on teoksessa luettelot.

Historiakirja MAINILAN MIEHET kertoo patteriston taisteluista, tapahtumista ja sattumuksista - surullista mutta hauskoistakin. Runsas kuvasto sekä veteraanimuistelmat kertovat sodan kovuudesta ja rauhallisimmistakin hetkistä. Kirjaan kerätyt useat sadat veteraanialbumiotokset ja SA-kuvat sekä muu aineisto - teksti, ruutiruudut ja kartat - tekevät siitä "tonnarin", 1000-sivuisen tallenteen. Tällä laajimmalla Suomessa tähän mennessä julkaistulla joukko-osastohistorialla haluamme kunnioittaa ja muistaa sotiemme veteraanien uhrauksia.

 

Kustantaja: Omakustanne
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789529424207
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 92.73
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Suomen historia

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.