Cracking

Musturi, Tommi

Cracking on suuri kuvakirja, joka kokoaa yhteen Tommi Musturin taidetta vuosilta 2013-2021. Teos sisältää kuvataidetta, kuvituksia lehtiin ja äänilevyihin, luonnoskirjamateriaalia, pikseligrafiikkaa sekä paljon muuta. Cracking on rikas ja värikäs sekoitus erilaisia tyylejä ja näkökulmia. Kirja sisältää tekijän artikkelin taiteiden rajamailla työskentelystä sekä lisätietoa kaikista kirjan töistä.

Tommi Musturi (s. 1975) on kuvataiteilija ja yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia sarjakuvantekijöitä. Hän on tyylien kameleontti, jonka töissä toistuvat eksistentiaaliset teemat ja vapauden käsite. Musturi lähestyy työtään erilaisin tavoin aina vapaista piirroksista kulloisenkin viestin kautta syntyneisiin pitkäjänteisesti toteutettuihin tyyliratkaisuihin. Oman taiteellisen työnsä lisäksi hän on toiminut kustantajana ja kuratoinut näyttelyitä. Musturilta on julkaistu n. 40 omaa kirja- tai lehtimuotoista teosta ja hän on osallistunut yli kahteensataan näyttelyyn eri puolilla maailmaa. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat sarjakuvakirjat Samuelin matkassa, Suurin piirtein Samuel ja Toivon kirja.

Musturi asuu perheensä kanssa pienessä Siuron kylässä Pirkanmaalla. Hän työskentelee osana vuodesta 2005 toiminutta Kutikuti-nykysarjakuvakollektiivia.

 

Kustantaja: Zum Teufel
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789527454015
Kirjastoluokka: 85.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.