Kuinka krokotiili kadotti kielensä

Lehtoranta, Tiina; Otonkoski, Lauri

Suomalainen kulttuuri on viime vuosikymmeninä rikastunut kymmenillä vähemmistökulttuureilla, joiden satuperinne on tähän asti jäänyt tavoittamattomiin muilta kuin näiden kielten äidinkielisiltä puhujilta. Tiina Lehtorannan ja Lauri Otonkosken suomeksi versioimat tarinat luovat monikulttuurista siltaa, jonka avulla Suomen vähemmistökulttuurien kansansadut tulevat tutuiksi suomalaisille lapsille.

Yhteensä kymmenen tarinaa, yhtenä niistä alun perin somalinkielinen kirjan nimisatu Kuinka krokotiili kadotti kielensä, on kerrottu raikkaasti kuvitetussa kirjassa sekä alkukielellä että suomeksi. Tarinat sopivat kerrottavaksi ja luettavaksi niin päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa, opintopiireissä, perheissä, pienryhmissä ja kerhoissa kuin myös erilaisissa keskustelupiireissä.

Kirja sisältää edellämainitun nimitarinan lisäksi kiinalaisen, thaimaalaisen, persialaisen, vietnamilaisen, arabin- ja kurdinkielisen, albanialaisen, saamelaisen ja venäläisen kansansadun. Kukin niistä on valikoitunut suomennettavaksi alkukielisten kertojien kautta.

Tekstit ovat kirjaksi toimittaneet lastenkirjallisuuden parissa pitkään työskennellyt Tiina Lehtoranta ja kirjailija Lauri Otonkoski. He ovat vastanneet myös satujen suomenkielisen asun ja dramaturgian hiomisesta. Kuvituksen on laatinut kuvataiteilija Anna Helminen.

 

Kustantaja: Aviador
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789527347973
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: L85.12

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha3
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.