Jostakin olen tullut

Isotalo, Liisa

Esikoisromaani Jostakin olen tullut kertoo äidiksi syntymisestä ja tyttäreksi kasvamisesta. Neljän hyvin erilaisen suomalaisen naisen elämäntarinat kietoutuvat toisiinsa tässä koskettavassa teoksessa, jonka päähenkilö Paula on yhden naisen synnyttämä, toisen kasvattama ja kolmannen äiti. 

Kolme naisista on elänyt toisen maailmansodan, Helsingin Olympialaisten ja Berliinin muurin murtumisen aikoina. Yhdelle ne ovat kaukaista historiaa, vaikka kaikkihan toistuu. Ei samanlaisena, mutta samana. Vai toistuuko? 

Teos laittaa kohtaamaan ajatuksia syyllisyydestä ja häpeästä hyväksikäytön, hylkäämisen ja sairastumisen maailmassa, mutta myös ajatuksia toivosta, sopeutumisesta ja rakkaudesta. Se on syvä rakkauden tunnustus näille naisille, Helsingille ja Berliinille sekä suvaitsevaisuudelle ja kansainvälisyydelle Helsingin Olympialaisista muurin murtumiseen ja sen kansainväliseen taidegalleriaan asti. 

Liisa Isotalo on arvostettu ja palkittu teatteriohjaaja, johtaja ja kouluttaja. Hänen ohjauksiaan on nähty Suomen eri teattereissa miltei neljänkymmenen vuoden ajan. Hän on toiminut paitsi ohjaajana ja johtajana, myös opettajana, käsikirjoittajana, kurssien johtajana, asiantuntijana ja poikkitaiteellisten tapahtumien taiteellisena johtajana valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta Helsingistä. Liisa on toiminut myös tuntiopettajana (Taik, SibA, Teak). Hän on vuonna 2009 perustetun OSIRIS teatterin perustajajäsen, ja toimii nyt sen taiteellisena johtajana. 

Kustantaja: Basam
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789527337356
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Basam Books

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria2
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.