Unten kaupunki

Salmelin, Tiia

Unten kaupunki on Kuolleet puutarhat -fantasiasaagan ensimmäinen osa. 

Koko elämänsä Flar on ollut äitinsä tavoin unennäkijä. Unet ovat olleet hänen ilonsa ja taakkansa, ja nyt ne ovat johdattaneet hänet halki erämaiden mystisen kaupungin porteille; unohdetun kaupungin, joka seisoo unten virrassa. Flar uskoo löytävänsä sieltä vastaukset mieltään piinaaviin kysymyksiin ja keinon ymmärtää uniaan, sekä oppia niistä.

Kaupunkia hallitseva Unten temppeli ottaa matkalaisen vastaan ilolla ja hyväksynnällä luvaten auttaa miehen tiedonjanon tyrehdyttämisessä paljastamalla unten virran salat. Kaiken huipuksi Flar tapaa kaupungissa unioppaansa, jota on luullut mielensä tuotokseksi, rakkaan ystävän, joka on johdattanut häntä oikeaan suuntaan lapsuudesta saakka.

Flar iloitsee saavutettuaan määränpäänsä, mutta saa pian huomata, ettei kaikki Unten kaupungissa ole sitä, miltä näyttää. Kaupungin muurit kätkevät taakseen synkkiä salaisuuksia ja jokin pimeä voima tuntuu pitävän paikkaa otteessaan. Flarille valkenee lopulta, että hänen matkansa pää onkin sen alku.

Kuolleet puutarhat on tarina ystävyydestä, syyllisyyden painolastista, sovituksesta ja siitä, mitä on olla ihminen. Sarjakuvaa julkaistiin alunperin netissä vuosina 2010-2019. Tämä albumi sisältää kokonaan uudelleen piirretyn ja sovitetun tarinan aloitusosan. Tällä kertaa kokonaan värillisenä sarjakuvana.

Kustantaja: muu
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789526910994
Ilmestymisvuosi: 2021

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.