Yö ilman todistajia

Home, Stewart

Kulttikirjailija Stewart Homen värikäs kuvaus 1960-luvun vastakulttuurista perustuu osittain kirjailijan äidin päiväkirjoihin ja paljastaa, miten svengaavan Lontoon toiveikkuus muuttui nihilismiksi ja riippuvuudeksi kovista huumeista.

Lontooseen 60-luvun alussa saapunut kirjan 16-vuotias kertoja Jilly O’Sullivan ryhtyy korkealuokkaiseksi prostituoiduksi ja pääsee mukaan vielä tuolloin pienen piirin skeneen, jonka jäsenillä svengasi ennen muita lontoolaisia. Hippien ilmestyessä Lontoon kaduille Jilly ei seurustellut pelkästään slummien vuokraisäntien, gangsterien ja mustan vallan aktivistien vaan myös Alexander Trocchin, Brian Jonesin, Michael Reevesin ja John Lennonin kaltaisten kuuluisuuksien kanssa.

Happoa nappaillut Jilly halusi sisäavaruuden kosmonautiksi, mutta helpotti paluuta maan pinnalle heroiinilla kohtalokkain seurauksin. Yhtä lailla hindugurujen ja mystikoiden, korruptoituneiden poliisien ja dekadenttien aristokraattien maailmassa pyörinyt Jilly eli täysillä ja tunsi alan toimijat. Rauhanliikkeessä aloittaneen nuoren beatnikin 1970-luvun lopulla kuolemaan päättynyt elämä kertoo niiden Lontoon kukkaislasten murheellisen tarinan, jotka kieltäytyivät luopumasta hedonistisesta asenteestaan vielä silloinkin, kun bileet olivat lopullisesti ohi.

 

Kustantaja: Kovasana
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789526885094
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.