Silloin tanssittiin tangoa

Saarikoski, Helena

Kymmenet eri-ikäiset suomalaiset kirjoittavat kirjassa nuoruuden tansseistaan. Itse tanssista ja tanssijoista, tanssimatkoista, tapahtumista tansseissa. Kaikesta, mitä populaariin paritanssi- ja musiikkikulttuuriin on kuulunut Suomessa 1900-luvulla. Museoviraston kansatieteen toimisto julkaisi vuonna 1991 muistitiedon keruukilpailun aiheesta Lavatanssit. Suosittuun kyselyyn vastasi yli viisisataa kirjoittajaa. Kulttuurintutkija Helena Saarikoski on seulonut vastauksista tutkimusaineiston, jossa ihmiset kertovat omista tanssikokemuksistaan. Hän on edelleen valikoinut ja toimittanut tästä aineistosta kertomukset kirjaan. Kertomukset on järjestetty lukuihin Kylätanssien aikaan; Seurantalojen ja tanssiorkestereiden aikaan; Sota-ajan nuoret; Paritanssien huumaa; Rockin ja diskon aika. Kertomusten lisäksi kirjassa on tutkimusta käsittelevä jälkikirjoitus, tanssilajien nimihakemisto ja musiikkihakemisto. Liitteenä on myös kysely, johon kertomukset on alun perin lähetetty vastauksina. 

Kustantaja: Partuuna
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789526777757
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 79.9
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.