Kimmo Kotka - Laisteluni
Lipasti, Roope & Lipasti, Anton
Kimmo Kotkan kymmenvuotisjuhla-albumi.
Kimmo Kotka syntyi noin vuonna 2006. Kimmon piirtäjä Anton Lipasti oli tuolloin 10 vuotta vanha. Vähän myöhemmin Kimmon seikkailuihin tuli mukaan myös Antonin isä Roope, jolle lankesi käsikirjoittajan rooli.
Kimmo Kotka on seikkaillut ennen kaikkea turkulaisen Mobile-lehden sivuilla. Lisäksi sarja on vieraillut Kotivinkki-lehdessä sekä muutamissa pienemmissä julkaisuissa.
Käsilläolevaan nelivärialbumiin on Pertti Jarla kirjoittanut esipuheen, jossa hän toteaa mm.: "Kimmo Kotkassa yhdistyy ytimekäs strippi-ilmaisu pidempään kerrontaan. Luulee lukevansa stripin, mutta se jatkuukin seuraavalla rivillä! Maailma ei ole kuuluisien strippisarjojen toisintoa, vaan tekijät ovat selvästikin kulkeneet ulkona nykymaailmassa silmät ja korvat auki. Nähdään poliittista satiiria, joka on vapautunutta eikä yritä liiaksi olla älyllistä, lopputulos on hauskaakin."
Roope Lipasti (s. 1970) on Liedossa asuva toimittaja ja kirjailija. Hänen poikansa Anton Lipasti (s. 1996) on piirtänyt sarjakuvia koko ikänsä. Nykyään Anton keskittyy elokuvien tekemiseen ja opiskelee alaa Turun ammattikorkeakoulussa.
Kustantaja: Lempo Kustannus
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789525938531
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 85.32
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |