Kuilun partaalla

Kultalahti, Pertti

Kuilun partaalla on osittain tositapahtumiin perustuva historiallinen kertomus pohjalaisesta pienviljelijästä ja kirjailijasta Santeri Hellaanmaasta. Santeria pidetään Vimpelissä kummajaisena, runoja ja pienoisnäytelmiä rustaavana haihattelija, jonka hengentuotteita esitetään paikallisen nuorisoseuran illanvietoissa.

Kun Santeri valitaan kyläläisten yllätykseksi kiertokoulun väliaikaiseksi opettajaksi, muuttuu ihmisten suhtautuminen, vanhempien luvalla runouden saloihin pääsevät tutustumaan nyt myös koululaiset.

Keisari Nikolai toisen hyväksymä helmikuun manifesti vuonna 1899 suivaannuttaa Santerin ja hän lähtee perheineen siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. Mies työskentelee Kuparisaaren kaivoksessa, liittyy mainareitten ammattiliittoon ja tutustuu sitä kautta sosialismiin. Vasemmistolaistuminen tulee vahvasti esille myös hänen Pohjois-Amerikassa kirjoittamissaan runoissa, näytelmissä ja romaaneissa, joita julkaistaan siirtolaisten omistamien kustantamojen toimesta.

Muutto Kanadan Malkosaarelle, Sointulan johtajaksi, on Santerin elämässä käännekohta. Mies tarttuu tarmolla annettuun tehtävään, mutta yrityksistään huolimatta ei kykene käytännössä sovittamaan yhteen talonpoikaista ajattelua, sosialismia ja osuuskunta-aatetta.

Pelkoa ja turvattomuutta saaressa asuvien keskuuteen tuo tsaarin ohranan palkkaama sabotööri, joka tuhoaa osuuskunnan omaisuutta, rikkoo laitteita ja tietämättään myös orastavia ihmissuhteita. Kun kaiken lisäksi yhteisöä kuohuttaa saaressa paljastunut veriteko, menee Santerilta pasmat lopullisesti sekaisin. Hän luopuu osuuskunnan johtajuudesta ja lähtee ystävänsä Alex Halosen omistamaan Amerikan Työmies-lehteen toimittajaksi. Lehtimiehen toimensa ohessa Santeri kiertelee perustamassa suomalaisten asuttamiin siirtokuntiin sosialistiosastoja ja saarnaa niillä reissuillaan ihmisille yhteiskunnallisen muutoksen tarpeellisuudesta.

Kun kyse on kuitenkin romaanista, on kirjailija käyttänyt sitä tehdessään hänelle kuuluvaa oikeutta tulkita tapahtumia mielikuvitustaan apuna käyttäen. Kuilun partaalla on fiktiolla höystettyä faktaa, jossa romantiikka on jätetty vähemmälle, eihän sitä ollut Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten keskuudessa todellisuudessakaan, mutta muita elämään kuuluvia nautintoja senkin edestä.

Kustantaja: Atrain & Nord
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789525908329
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen3
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.