Käsi sydämellä
Volle, Karstein
Tosiasioita maailmalta on satiirinen, pseudotieteellisiä ilmaisukeinoja
hyödyntävä sarjakuva. Norjalainen Karstein Volle oli kehitellyt sarjaa,
joka kertoisi "opettavaisesti" elämän oravanpyörän pyörimisestä. Koitti
syyskuu 2001, New Yorkissa jysähti ja sen myötä totuus ja fiktio
loksahtivat yhteen Vollen mielikuvituksessa.
Tosiasioita
maailmalta (Fakta fra verden) on kuuden vuoden aikana ehtinyt ilmestyä
yli 20 pohjoismaisessa julkaisussa. Norjassa sarjasta on julkaistu tähän
mennessä kolme kokoelmateosta. Tosiasioita maailmalta ilmestyy nykyisin
esimerkiksi Dagbladetissa, Norjan toiseksi suurimmassa sanomalehdessä.
Sarjan voimakas sanoma ja vahva graafinen tyyli säestävät
hykerryttäviä vääriä johtopäätöksiä oikeista asioista. Jokainen
Tosiasioita maailmalta -jakso on eräänlainen sarjakuvamuotoinen pakina.
Volle piikittelee terävästi maailman tilaa ja riisuu aikamme ilmiöt,
poliitikot ja suuryritykset paljaiksi. "Tosiasioita tulee aina pysymään
sarjana joka ei jätä ketään kylmäksi", Volle toteaa.
Karstein
Volle (s. 1974) on syntyperäinen norjalainen, Suomessa kahdeksan vuotta
asunut graafikko, muusikko ja sarjakuvantekijä. Vollella on klassisen
taidemaalarin koulutus, minkä hän parhaansa mukaan pyrkii unohtamaan
kertoessaan Tosiasioita maailmalta.
Kustantaja: Arktinen banaani
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789525768084
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 8532
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308sarjakuvat
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 6 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 2 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |