Mies joka ei ollut murhaaja

Hjorth, Michael; Rosenfeldt, Hans

Mies joka ei ollut murhaaja aloittaa uuden ruotsalaisen rikosromaanisarjan. Sarjan pääosassa on psykologi Sebastian Bergman, joka on erikoistunut rikollisten profilointiin. Bergman on hankalan tyypin maineessa, sillä hän on älykäs ihminen, joka ei välitä sovinnaisuussäännöistä. Hän kantaa raskasta murhetta siitä, että on menettänyt perheensä Aasian tsunamissa, mutta hän ei osaa etsiä apua vaan yrittää selviytyä yksin. Bergman on moniulotteinen hahmo, joka käyttäytyy huonosti mutta osaa myös hurmata. Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun 16-vuotiaan Roger Erikssonin äiti ilmoittaa Västeråsin poliisille poikansa kadonneen. Etsinnät aloitetaan, ja parin päivän kuluttua pojan ruumis löytyy läheisestä metsästä sydän irti revittynä. Roger oli outo lintu, yksinäinen poika jolla ei ollut juurikaan kavereita. Kukaan ei tiedä tarkkaan, missä ja kenen kanssa hän vietti aikansa. Huhumylly käynnistyy, ja pian aletaan epäillä yhteyksiä saatananpalvontaan. Kaikki poliisin tutkintalinjat osoittavat Palmlövin yksityiskouluun. Se on rankattu maan parhaiden koulujen joukkoon. Sitä käyvät lahjakkaat ja motivoituneet opiskelijat, jotka tulevat rikkaista perheistä. Koululla on moitteeton maine, joka alkaa nyt rakoilla pahemman kerran.

Kustantaja: Bazar
Sidosasu:
ean: 9789525637373
Ilmestymisvuosi: 2011
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.